Mikael ja Maria Jungner ovat jättäneet yhdessä lopullisen avioerohakemuksen.
Mikael ja Maria Jungner ovat hakeneet yhdessä lopullista eroa. Espoon käräjäoikeudesta vahvistetaan MTV3.fille, että pari jätti yhteisen toisen vaiheen hakemuksen tiistaina. Sekä Mikael että Maria vahvistavat myös henkilökohtaisesti MTV3.fille hakeneensa eroa.
– Olemme hakeneet eroa, mutta kaikki on hyvin. Meillä on edelleen erittäin hyvät välit, Maria Jungner toteaa puhelimitse hyvillä mielin ja vakuuttaa avioeron olevan tällä kertaa lopullinen.
Jungnereiden on ollut mahdollista hakea lopullista avioeroa toukokuun alusta lähtien. Jo 14. kesäkuuta lopullinen ero oli lähellä, kun Mikaeljätti Espoon käräjäoikeuteen toisen vaiheen avioerohakemuksen. Jungnereiden avioeroprosessi ei kuitenkaan saanut vielä tuolloin päätöstä, sillä Jungner veti kakkosvaiheen hakemuksen pois vielä iltapäivällä hieman ennen kello neljää.
Mikael ja Maria Jungnerin erossa on ollut aiemminkin erikoisia käänteitä. Jungnerit päätyivät hakemaan avioeroa viime vuoden marraskuussa, mutta peruivat hakemuksen seuraavana päivänä. He jättivät pian uuden hakemuksen käräjäoikeuteen.
(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää