Junakaappari vangittiin

Vantaan käräjäoikeus on vanginnut virolaismiehen, joka kaappasi junan viime lauantaina Vantaan Hiekkaharjussa. Vantaan poliisi arvioi, että juttu tulee esille käräjäoikeudessa viimeistään kuukauden päästä.

Tutkinnanjohtajan rikosylikomisario Olli Kosken mukaan vangitsemisen perusteena on virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja laiton uhkaus. Tutkinnassa on käynyt ilmi, että mies oli myös uhannut paikalla olleita poliiseja. Vuonna 1967 syntyneen tallinnalaisen myyntimiehen kertomukset junakaappauksen motiivista ovat olleet Kosken mukaan vähän ristiriitaisia. Kosken mielestä itse teko osoitti jo hänen toimineen ristiriitaisessa mielentilassa.

Rikosylikomisario Koski muistuttaa, että Suomessa ainoastaan tuomioistuin voi todeta, onko jutussa mahdollisesti mielentilasta johtuva perusta alentaa tuomiota tai jättää tuomitsematta. Virolaismies oli tullut Suomeen laivalla 17. heinäkuuta. Sen jälkeen hän kertoi olleensa suomalaisen tuttavansa luona. Tämän jälkeen mies nousi junaan ja lähti kohti pohjoista. Matka katkesi epäonnistuneeseen kaappausyritykseen jo Hiekkaharjussa.

Virolaisen Postimees-lehden mukaan junan kaapannut virolaismies on mielisairas. 31-vuotias virolaismies on lehden mukaan kärsinyt puolet elämästään vainoharhoista ja skitsofreniasta. Mies on lehden mukaan kirjoilla Tallinnan psykiatrisessa sairaalassa. Sairaalasta tietoa ei kuitenkaan vahvistettu.

Lue myös:

    Uusimmat