Julkisille paikoille putkahtelevat puupenikset hämmentävät Ruotsissa – tuntemattoman taiteilijan kunnianhimoisin teos johti "etsintäkuulutukseen"

Julkisille paikoille ilmestyneet puiset penisveistokset hämmentävät ruotsalaisen Hagforsin kunnan asukkaita.

Läntisessä Ruotsissa sijaitsevan Hagforsin kunnan puistosta löydettiin keskiviikkona jättimäinen, puusta veistetty penis. Asiasta kertoi eilen paikallinen sanomalehti NWT.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kunnassa törmättiin puisiin irtoelimiin.

NWT:n mukaan puupeniksiä on putkahdellut eri puolille kuntaa jo kolmen vuoden ajan. Kunnan ympäristöosaston koordinaattori Nathalie Andersson kertoo lehden haastattelussa, että tavallisesti puihin ripustetut puuveistokset paljastuvat syksyllä lehtien pudotessa.

Tuorein taideteos paljastui tänään. Se ei kuitenkaan vedä vertoja keskiviikkona paljastuneelle fallokselle, joka on tähän mennessä ilmi tulleista taideteoksista mitoiltaan mahtavin.

Noin metrin mittaan kohoava, yksittäisestä puusta veistetty miehuus kertoo, että teosten taustalla oleva tuntematon taiteilija on selvästi omistautunut työlleen. Rakkaudesta harrastukseen kielii myös se, että osaa aiemmista penisteoksista on koristeltu erilaisin maalauksin.

Nyt kunta etsiikin intohimoista veistäjää Facebookissa julkaistussa päivityksessä. Keskiviikkona löydetyn jättipeniksen kerrotaan olevan hyvässä tallessa kunnantalolla, kunnes sen omistaja ilmaantuu.

– Olemme tietysti vaikuttuneita taideteoksesta, mutta luulemme, että jossain on taiteilija, joka kaipailee teostaan.

– Luomus on toistaiseksi hyvässä tallessa luonamme kunnantalolla, silmää iskevään hymiöön päättyvässä ilmoituksessa todetaan.


Lue myös:

    Uusimmat