Jukka Rautakorpi lähti Tapparasta kesken mestaruusjahdin huipennuksen – jätti ratkaisufinaalin väliin: "Ei ollut enää paljoa tehtävissä"

Tappara juhlii SM-kultaa! Tässä kuusi syytä suvereenin mestaruusmarssin taustalla 1:00
Nämä seikat johdattivat Tapparan mestaruuteen.

Jukka Rautakorven sopimus Tapparan urheilujohtajana päättyi huhtikuussa kesken kevään kiivaimpien ratkaisupelien. Uusiin tehtäviin JYPin päävalmentajaksi hypännyt Rautakorpi kertoi MTV Urheilulle, kuinka siirtyminen Tampereelta Jyväskylään on sujunut.

Tappara ilmoitti maaliskuun lopussa, että seuran urheilujohtajana toimineen Rautakorven sopimus päättyy 1. huhtikuuta kesken SM-liigan pudotuspelien. Huhtikuun puolessa välissä JYP puolestaan ilmoitti Rautakorven siirtyvän kolmivuotisella sopimuksella seuran päävalmentajaksi.

Rautakorven sopimuksen päättymisajankohta herätti laajalti kummastusta ja keskustelua jääkiekkopiireissä. 58-vuotias konkariluotsi avasi MTV Urheilulle syitä siihen, miksi sopimus päätettiin jo ennen SM-liigakauden päättymistä.

– Tämä on ihan normaalia. Tämä on ammatti-ihmisten työtä. Se menee vain näin, kun ollaan eri päissä sarjataulukkoa. Osa jatkaa ja osalla kausi loppuu, niin aikataulut menevät väkisinkin päällekkäin, Rautakorpi kertoo MTV Urheilulle viitaten JYPin kauden aikaiseen päätökseen.

Rautakorven mukaan sopimus päätettiin Tapparan kanssa erittäin hyvässä yhteishengessä.

– Urheilujohtajan roolissa ei ollut enää hirveän paljoa tehtävissä, kun keskustelimme johdon kanssa. Kyllä se ihan yhteinen ratkaisu oli, että on hyvä päästä potkaisemaan Jyväskylässä asiat käyntiin. Joukkue oli rakennettu kuitenkin loppuun ja tietyt eväät annettu, Rautakorpi sanoo.

Vaikka työvelvoitteet Tapparassa loppuivatkin, seurasi Rautakorpi kirvesrintojen kultaisia otteita tiiviisti jopa paikan päältä käsin. Torstaina pelatussa ratkaisufinaalissa Rautakorpi ei kuitenkaan ollut paikalla.

– En ollut eilen paikan päällä, kun oli päällekkäisyyksiä, mutta seurasin kyllä peliä.

Kaksivuotisesta urheilujohtajapestistä Rautakorpi löytää paljon hyvää sanottavaa.

– Sehän oli hieno prosessi kokonaisuudessaan. Siinä on ollut tietty jatkuvuus koko ajan. Asioita on yritetty parantaa. Se on ollut hyvä kokonaisuus ehdottomasti. Siellä on hyvällä alustalla urheilupuoli kokonaisuudessaan. Uskon, että talouspuolikin tulee hyvin siinä rinnalla. Molemmat puolet on hyvässä mallissa.

Uudet haasteet ovat kuitenkin temmanneet miehen mennessään.

– Minulle tulee hyvä fiilis siitä, että ollaan tässä kohtaa maalissa, ja nyt on hyvä lähteä uusiin haasteisiin.

"Asioita ei voi kopioida"

JYP julkisti Jukka Rautakorven kolmivuotisen sopimuksen 13. huhtikuuta. Rautakorpi palaa valmennustehtäviin kahden välivuoden jälkeen vesi kielellä. Intohimo valmentamista kohtaan veti takaisin penkin taakse kahden välivuoden jälkeen.

Keväällä eteen avautui mahdollisuus, johon Rautakorpi halusi tarttua.

– JYP tarjosi sellaisen mahdollisuuden, jossa tehdään kokonaisuutta, eikä ole mikään tulipalojuttu. Sellaisia hommia valmentajillehan on sinänsä aina tarjolla, mutta tässä oli tämä kokonaisuuden mahdollisuus riittävän iso. Jos on liian kauan pois valmentajatyöstä, aika vaikea on tiettyjen vuosien jälkeen palata, Rautakorpi perkaa.

Rautakorpi on ehtinyt paiskia hommia JYPin peräsimessä kunnolla vasta muutamia päiviä ja konkreettinen työ on vasta aluillaan. Taustalla Rautakorpi tukijoukkoineen on kuitenkin tehnyt jo valmisteluja tulevaisuutta ajatellen.

JYP on rämpinyt viimeiset kaksi kautta SM-liigan pohjamudissa. Edellisestä finaalipaikasta on vierähtänyt jo kymmenen vuotta ja välieräpaikatkin ovat olleet viime vuosina kiven alla. Miten JYP saadaan takaisin SM-liigan huipulle?

– Isoin asia on ymmärrys siitä, ettei tämä ole missään nimessä yhden ihmisen duunia. Tämä on yhteistyötä synergiaetujen ja Jyväskylän spesialiteettien kautta.  Saadaan ihmiset yhteen ja löydetään osaaminen heistä ja haetaan siihen asiantuntijoita lisää, Rautakorpi sanoo.

JYP aikoo tulevaisuudessa tehdä yhteistyötä Jyväskylän kilpa- ja huippu-urheilututkimuskeskuksen sekä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan kanssa.

– Ne ovat tässä kohtaa oleellisimmat asiat, joita on työstetty, Rautakorpi jatkaa.

Rautakorpi on pitkän Tappara-uransa aikana nähnyt niin kaukalossa kuin toimistollakin, mitä menestyminen vaatii. Uudessa osoitteessa on löydettävä kuitenkin uusi ja omanlainen menestysresepti.

– Kyllä Jyväskylässä on – ihan samalla tavalla kuin Tampereellakin – omat erilaisuutensa muihin kaupunkeihin verrattuna. Ne asiat pitää pystyä hyödyntämään. Asioita ei voi kopioida. Se pitää muistaa. On paljon asioita, joita pitää tehdä Jyväskylän tavalla. Löytää täältä ne ihmiset ja osaaminen, joita täällä on käytössä.

JYPin joukkueenrakennus on hyvällä mallilla. Seura on julkistanut jo muutamia uusia pelaajahankintoja, joista kirkkaimpina tähtinä loistavat SM-liigan kärkivahteihin lukeutuva Eetu Laurikainen ja SHL:stä Suomeen palaava Juuso Puustinen.

Osa ensi kauden joukkueesta on rakennettu jo ennen Rautakorven saapumista, mutta sopimuksen astuttua voimaan on Rautakorpikin saanut antaa mielipiteensä tulevista pelaajahankinnoista.

– Totta kai sitä on lähdetty liikkuvan junan matkaan. Siitä päivästä lähtien, kun on ollut mahdollista vaikuttaa, olen ollut mukana keskusteluissa. Pohjalla on paljon jo valmista joukkuetta. Sekin on vielä kesken niin kuin ammattiurheilussa tässä kohtaa onkin, mutta hyvä pohja siellä on. Sitäkin tässä koko ajan tehdään, Rautakorpi kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat