Jukka Jalonen TsSKA-sarjan silmiinpistävästä piirteestä: "Siellä on NHL-tason veskari, niin kuin on meilläkin"

Kahden maalittoman pelin jälkeen Jokerit sai hanoja auki maanantaina, kun Moskovan TsSKA kaatui ensimmäisessä jatkoerässä lukemin 2-1. TsSKA-sarjan alkuvaiheilla hehkutetuin kohde on ollut venäläisvahti Ilja Sorokin, joka on kerännyt kehuja myös Jokereiden leiristä.

Ennen maanantaina Sorokin oli päästänyt kuudessa pudotuspeliottelussa vain yhden maalin. Hänen torjuntaprosenttinsa oli peräti 99,2.

Sarjan kolmannessa koitoksessa Sorokin joutui poimimaan kahdesti kiekon selkänsä takaa. Molemmilla kerroilla maalintekijäksi merkattiin Olli Palola.

Nyt Sorokinin torjuntaprosentti on vain 98,0. Eli ei nyt siis... mitenkään kovin heikko.

Maalivahtipeli on noussut keihäänkärjeksi Jokereiden ja TsSKA:n välisen läntisen konferenssin välieräsarjan alkuvaiheilla. Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen puhui asiasta maanantaina, jolloin sarjan tilanne kaventui (TsSKA johtaa nyt voitoin 2-1).

– Siellä on NHL-tason maalivahti maalissa. Niin kuin on meilläkin, Jalonen sanoi MTV Sportille.

Kommentti on varsin osuva, sillä TsSKA:n ykköstorjujaa Sorokinia on odoteltu kovasti NHL:ään päin.

22-vuotias venäläisveskari oli jo nuorempana yksi venäläisen maalivahtikoulun lupaavimmista tapauksista. Esimerkiksi miesten MM-kisatasolla Sorokin on nähty kahtena eri keväänä. Kyseisissä karkeloissa Sorokin on torjunut yhteensä viidessä ottelussa, joissa hänen selän taakse ei ole lauottu maalin maalia.

Sorokin oli myös venäläisurheilijoiden olympiajoukkueen vahvuudessa Pyeongchangissa, mistä mukaan tarttui kultaa.

Heitto oli osuva myös 31-vuotiaasta Karri Rämöstä, joka on noussut Jokereiden ykkösmaalivahdiksi pudotuspelien aikana. Nimenomaan Rämö on ollut jenkkivahtia Ryan Zapolskia vahvempi.

Neljästä pudotuspeliottelusta Rämö on torjunut Jokereille kolme voittoa, torjuntaprosentin ollessa 94,0.

Rämö palasi viime kaudella takaisin Eurooppaan, kun hän oli kuntouttanut polveaan useiden kuukausien ajan. Tätä ennen hän torjui kolmen kauden ajan NHL-seuran Calgary Flamesin maalilla.

Yksi kismityksen kohde

Maanantaina sarjan kolmannessa ottelussa Jokerit toteutti yksinkertaista kaavaa: ”toimita kiekkoa maalille”. 1-0-maali syntyi Eeli Tolvasen laukauksen irtokiekosta, jonka Palola siivosi sisään.

2-1-ratkaisumaali taas rakentui jenkkipakki Matt Gilroyn viivakudista, joka pomppasi Palolan mailan kautta sisään.

– Kyllähän sen kaikki tietävät, että jos veskari näkee kiekon tällä tasolla, niin kyllä se ottaa myös sen kiinni. Sitten jos siihen väliin pääsee muutamaa metriä ennen maalivahtia, ja jos se ohjuri ohittaa maalivahdin, niin siellähän se on. Niin täällä kuin jossain muualla, Jalonen mietti.

– Kun on liikennettä, ohjureita ja tulee toimitusten jälkeen irtokiekkoja, niin kyllä niitä maaleja myös syntyy. Ei se kuitenkaan mikään pleksi ole, Rämö totesi kollegastaan Sorokinista, jota Rämö on ehtinyt kehua jo sarjan aikana.

Jokereiden päävalmentajan Jalosen mukaan narriryhmällä voisi olla aivan hyvin huomattavasti enemmän maaleja kolmen pelin jälkeen. Jalosta kismittää erityisesti se, miten heikosti Jokerit on käyttänyt hyväkseen TsSKA:n puolustuksen harvoja pahoja virheitä.

– Kyllä meillä on tehokkuudessa parantamisen varaa. Taas oli pari kahdella yhtä vastaan -hyökkäystä ja niitä on ollut yhteensä seitsemän kolmeen peliin. Nolla maalia – se on aika huono suoritus.

– Kyllä meidän pitää löytää tehokkuutta lisää, jotta pystytään ratkaisemaan pelejä jopa aikaisemmassa vaiheessa, Jalonen painotti.

Pelillisesti Jokerit onnistui ottamaan askeleita eteenpäin maanantaina. Kahteen Moskovan peliin verrattuna Jokerit oli huomattavasti fyysisempi.

Muun muassa kaksi maalia laukonut Palola puhui siitä, ettei Jokerit päässyt kunnolla TsSKA:n puolustajiin kiinni tappiopeleissä.

– Se että pääsee taklaamaan, vaatii hyvää hyökkäyspeliä, eli sitä, että saa kiekkoa syvään, ja että viisikkona pääsee hyvällä vauhdilla sinne heidän perään. Ei se taklauspelaaminen luonnistu, jos on koko ajan kymmenen metrin päässä kaverista, Jokerit-luotsi Jalonen kävi läpi.

Maanantain kolmas ottelu oli monella tapaa merkittävä koko sarjan kannalta. Tappion myötä Jokerit olisi joutunut todella tukalaan asemaan, kun taas nyt on olemassa mahdollisuus siihen, että sarja on tasan tiistain neljännen kamppailun jälkeen.

Kokonaiskuvassa Jokerit on ottanut vastustajaansa kiinni kolmen ottelun aikana. TsSKA on edelleen pelillisesti aavistuksen verran edellä, mutta ei niin pahasti kuin sarjan alussa.

– Kumpikin saa laittaa parasta pöytään, että voi voittaa. Ei tässä anneta eikä saada mitään ilmaiseksi, Jalonen puhui niin isosta kuvasta kuin tulevasta tiistain koitoksesta.

Sarjan neljäs ottelu käynnistyy tiistaina kello 18.30. KHL:n konferenssifinaaleihin yltää neljällä voitolla. 

Lue myös:

    Uusimmat