Lauantaina Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kävi kierroksilla Tshekki-pelin selkeän tuomarivirheen takia. Sunnuntaina suuttumus muuttui ihmettelyyn.
Suomi päätti turnauksen voittoon, kun isänpäivän ottelussa Ruotsi kaatui lukemin 2-1.
– Ensimmäinen erä oli meiltä todella hyvä. Hyvä sisääntulo ja olimme parempia siinä. Toisessa erässä hävisimme jostain syystä kaikki aloitukset. Jouduimme sitten puolustamaan hyvää joukkuetta vastaan. Sen kiekon saaminen on aika vaikeaa ja jäimme sen takia pahasti telineisiin. Onneksi (Harri) Säteri oli mies paikallaan tolppien välissä. Hän piti meidät johdossa. Kolmas erä oli tasainen, kovaa taistelua ja vääntämistä. Olen totta kai tyytyväinen voittoon, Leijonien päävalmentaja Jalonen mietti.
Taiston erikoisin hetki nähtiin kolmannen erän alussa, kun Ilves-hyökkääjä Eemeli Suomi onnistui punnertamaan kiekon verkkoon.
Tästä seurasi erikoisten vaiheiden saaga.
– Ensin siinä tutkittiin jotain muuta kuin maalivahdin häirintää. En tiedä, että eikö sitä sitten saa tutkia ensin? Jos se näkyy selvästi, että se on maalivahdin häirintä, niin miksi se maali hyväksytään ensin? Jalonen aloitti ihmettelyn, jatkaen:

