Jukka Haapalainen kertoi, että on surullisena huomannut tähtioppilaiden saaneen osakseen tylyjäkin kommentteja julkisuudessa.
Tänä sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -tähtioppilaat avaavat sydämensä ja kertovat oman tärkeän tarinansa Oma tarina -jakson merkeissä. Illan päätteeksi ensimmäinen tähtipari joutuu jättämään kilpailun.
Kauden toisen suoran lähetyksen alussa tuomari Jukka Haapalainen kertoi, miten 18. Tanssii Tähtien Kanssa -kausi on hänen näkövinkkelistään katsottuna lähtenyt käyntiin.
– Kausi lähti loistavasti käyntiin ja joka vuosi ihailen näitä rohkeita heittäytyjiä, oppilaita, jotka lähtevät tähän ohjelmaan mukaan. Viime viikollakin saimme nauttia todella hienoista esityksistä jo heti ensimmäisessä jaksossa, ja tästä on tulossa ehkä se kaikkien aikojen kausi, Haapalainen ylisti.
Samalla Haapalainen otti kantaa myös vakavampaan aiheeseen.
– Samaan aikaan olen kuitenkin surullisena huomannut, että oppilaat ovat saaneet osakseen aika tylyäkin kommentteja julkisuudessa. Vihapuhe on ylipäätään yleisesti lisääntynyt tässä maailmassa ja ajassa, jossa eletään ja toivoisinkin, että varsinkaan näin ihanan ja positiivisen ohjelman tiimoilla sitä ei olisi, vaan ihmiset voisivat olla positiivia, rakkaudellisia ja ystävällisiä toisilleen, hän sanoi.
Studioyleisö puhkesi Haapalaisen lausunnon jälkeen raikuviin aplodeihin.