Juhana Vartiainen ja Päivi Nerg hakevat Suomen vaikutusvaltaisimmaksi virkamieheksi

Valtiovarainministeriön valtiosihteeriksi on hakenut kuusi ihmistä, ministeriö kertoo tiedotteessa. Pestin nykyistä haltijaa Martti Hetemäkeä on kuvailtu Suomen vaikutusvaltaisimmaksi virkamieheksi.

Virkaa hakevat muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen ja VM:n alivaltiosihteeri Päivi Nerg. Hakuaika päättyi tänään kello 14.00, ja hakijoita oli yhteensä kuusi.

STT kertoi maanantaina, että valtiosihteeriksi ovat hakeneet VM:n johtaviin virkamiehiin kuuluvat Leena Mörttinen ja Markus Sovala. Mörttinen on työskennellyt VM:ssä rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkönä vuodesta 2017. Sovala nimitettiin syyskuussa VM:n talouspolitiikan koordinaattoriksi.

Hakemuksensa virkaan on jättänyt myös Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajana työskentelevä Lauri Kajanoja. Lisäksi hakijoiden joukossa on tradenomi Piotr Marko Lehtonen.

Vaikutusvaltainen virka

Valtiosihteeri on vaihtumassa, sillä virkaa vuodesta 2013 hoitanut Martti Hetemäki ei aio hakea jatkokautta. Hän on kertonut, että haluaisi siirtyä työelämäprofessoriksi.

Valtiosihteeri on VM:n ylin virkamies. Hänen työhönsä kuuluu johtaa valtiovarainministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa. Hetemäkeä on yleisesti pidetty Suomen vaikutusvaltaisimpana virkamiehenä.

Uusi valtiosihteeri aloittaa työnsä maaliskuussa. Virka täytetään viiden vuoden määräajaksi.

Päivitys klo 15.08: Tarkennettu hakijoiden määrä hakuajan umpeuduttua.

Lue myös:

    Uusimmat