Juha Perälä kertoo olevansa vielä ystävä ex-kollegoidensa kanssa, vaikka he eivät olekaan nähneet toisiaan usein viime aikoina.
Juha Perälä hauskuutti suomalaisia radioaalloilla kymmenen vuoden ajan, supersuositussa Aamulypsy-ohjelmassa. Hän oli vuosien aikana pohtinut tauon pitämistä työstään, mutta oikeaa aikaa ei tahtonut löytyä. Viime vuoden talvena hän päätti laittaa lopulta pillit pussiin ja kokeilla siipiään muualla.
Perälä yllättää nyt televisiossa, sillä hänet nähdään elokuussa FOX-kanavan uutuusohjelmassa Melkein mensa, joka on viihdyttävä koko perheen visailu. Toisen joukkueen vakiokapteenina ruoria vääntelee näyttelijä Eero Ritala.
LUE LISÄÄ: Jättiyllätys! Juha Perälästä televisiojuontaja – nähdään suositussa viihdekisailussa: "En halua tehdä samaa roolia, mitä radiossa"
Perälä ja Ritala eivät ole tunteneet entuudestaan, mutta ohjelmaa tehdessä he löysivät heti yhteisen sävelen.
– Kun kuulin, että Eero tulee ohjelmaan, niin olin heti valmis lähtemään mukaan. Joistakin ihmisistä vain näkee heti sen, että heidän kanssa tulee juttuun, vaikkei olisi ikinä toista nähnytkään, Perälä kertoo MTV Uutisille.
Perälä kertoo, että häntä on kosiskeltu viime vuosina eri televisio-ohjelmiin. Hän on kuitenkin jatkuvasti kieltäytynyt tarjouksista.


