Joulurauha julistetaan Turussa jälleen ilman yleisöä: "Tällä turvataan asukkaiden turvallisuutta"
Jouluaaton perinteisiin kuuluva joulurauhan julistus Turussa järjestetään jo toista kertaa peräkkäin ilman, että yleisö pääsee paikalle seuraamaan tapahtumaa.
Koronarajoitusten vuoksi yleisöllä ei tänäkään vuonna ole pääsyä Vanhalle Suurtorille, sillä alue aidataan, eikä julistus kuulu kovaäänisistä. Joulurauhan julistusta Vanhalla Suurtorilla on tavallisesti seurannut vuosittain yli 10 000 ihmistä.
Tänään kello 12 luettava julistus kuitenkin televisioidaan ja radioidaan sekä lähetetään netissä.
Brinkkalan talon parvekkeelta julistuksen lukee Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen. Ylen lähetys alkaa kello 11.55.
Pitkä perinne
Joulurauhaperinne on poikkeuksellisen vahva, sillä julistusta on luettu lähes katkeamattomasti 1300-luvulta saakka. Talvisodan vuoksi joulurauhaa ei julistettu vuonna 1939. Miliisilakko vuonna 1917 esti joulurauhan julistuksen. Ilmeisesti myös isonvihan vuodet 1712–1721 katkaisivat perinteen, mahdollisesti myös vuodet 1809–1815.
Turun kaupunki tiedotti joulurauhan julistukseen liittyvistä poikkeusjärjestelyistä viime viikon perjantaina. Turun pormestari Minna Arveen mukaan päätös oli vaikea, mutta ainoa vastuullinen ratkaisu.
– Kaupunki ei halua järjestää suuria tilaisuuksia ja altistaa kaupunkilaisia tilanteessa, jossa koronaviruksen omikronvariantti leviää voimakkaasti. Tällä turvataan asukkaiden turvallisuutta, Arve sanoi kaupungin tiedotteessa.
Uusimmat
-
05:14
Iranin presidentin turmakopterin etsintäalue pienentynyt – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
Lataa lisää