Joulupukki sai uusia apulaisia Rovaniemellä – Santapark palkkasi koronapassin tarkastajia: ”Pukkia ei voi halata, mutta sievästi voi pleksin alta puristaa…”

3:42
Joulupukin kotiluolaksikin kutsuttuun Santaparkiin palkattiin täksi kaudeksi koronapassin tarkastajia.

Matkailuyritykset joutuvat palkkaamaan koronapassin tarkastajia pahentuneen koronatilanteen takia. Myös joulupukki saa Lapin matkailukaudelle uusia apulaisia, sillä niin ikään Rovaniemellä sijaitsevaan Santaparkiin on palkattu koronapassin tarkastajia.

Rovaniemellä sijaitseva, etenkin ulkomaisten matkailijoiden keskuudessa, suosittu turistikohde Santapark joutui monen muun matkailuyrityksen tavoin sulkemaan ovensa halukkailta vierailijoilta viime talvikaudeksi 2020–2021.

Tänä vuonna joulupukkia pääsee jälleen tapaamaan, mutta Suomen pahenevan koronatilanteen takia Santaparkiin on palkattu kaikkiaan viisi koronapassin tarkastajaa.

Huvipuiston toimitusjohtajan Ilkka Länkisen mukaan tarkastajien löytäminen ei ollut kovinkaan helppo tehtävä.

– Ei ollut ollenkaan helppoa. Kun tiistaina alkoi tihkua tietoa siitä, että huvipuistoissa pitää olla koronapassin tarkastajia, niin keskiviikoksi saimme ensimmäiset mutta Jyväskylästä, Raahesta ja Oulusta tulivat viimeiset, Länkinen kertoo MTV Uutiset Livelle.

”Tontuillakin maskit”

Joulupukin kotiluolaksikin kutsuttu Santapark on pääasiallisesti louhittu kallion sisään. Länkisen mukaan luola on käytännössä väestönsuoja, joka helpottaa koronatoimia.

– Olemme siinä mielessä onnekkaita, että meillä on mm. Lapin puhtain ilma, kun olemme väestönsuoja.  Meillä vaihtuu ilma kaksi kertaa päivässä kaikkien mahdollisten hiukkassuodattimien läpi.

Suositun talvimatkailukohteen kävijämäärä on rajoitettu tänä vuonna puoleen normaalista.

– Lisäksi meillä on pleksit, maskit, joita tontut pitävät jopa taukotiloissa. Meille on myös palkattu ylimääräinen siivooja tekemään covid -siivousta. Eli kyllä me kaikkemme pyrimme tekemään, Länkinen vakuuttaa.

Myös Santaparkin niin sanotusti kokenein työntekijä joulupukki käyttää tarvittaessa kasvomaskia.

– Joulupukki saa käyttää kasvomaskia, emme sitä missään nimessä kiellä. Mutta valokuvauksellisista syistä joulupukilla on nyt sitten pleksi, Länkinen kertoo.

”Voi sievästi puristaa”

Iso osa puiston kävijöistä on pieniä lapsia, jotka haluavat ottaa kohteen jouluhahmoihin fyysistäkin kontaktia, muun muassa halata joulupukkia. Varsinainen halaaminen ei koronatilateen takia ole mahdollista. Mutta joulupukin kohdalla, ilon ja hellyyden osoittaminen onnistuu tänä vuonna eri tavalla tavanomaisesta totutusti.

– Totesimme joulupukin kanssa juuri aamubriefissä, että hän voi sieltä pleksin takaa antaa lapikkaan kärjen, jota voi sievästi puristaa.

Valveutuneita vieraita

Santaparkissa ei olla toimitusjohtajan mukaan toistaiseksi törmätty tilanteeseen, jossa vieras vastustaisi koronatoimia, esimerkiksi koronapassin käyttöä.

– Tännehän tullaan kauhean hyvällä mielellä ja fiiliksellä, Länkinen korostaa.

Hiljattain tehdyn päätöksen mukaan osa ulkomaalaisista turisteista joutuu rajoilla pakkotestaukseen. Länkinen ei osaa vielä arvioida tuoreen linjauksen vaikutuksia Santaparkin kävijämääriin, mutta ennakkomyynti on hänen mukaansa sujunut hyvin.

– Meillä on ennakkoverkkomyynti ollut tosi kiva. Käytännössä sata prosenttia tähän asti saapuneista vieraista on ollut passitettu, rokotettu tai heillä on ollut asianmukaiset todistukset mukanaan. He ovat huomattavan valveutuneita, Länkinen kiittelee.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja