Joulun paluuliikenne kiihtyy puolenpäivän jälkeen – ruuhkahuiput sijoittuvat näille paikoille

Lähde joulun paluuliikenteeseen ennen torstaita – tässä syy 0:51
Paluulikenne vilkastuu tapaninpäivänä – katso, minne syntyy ruuhkapiikit.

Joulun paluuliikenteen arvioidaan kiihtyvän puolenpäivän jälkeen. Ruuhkahuiput sijoittuvat Fintrafficin arvion mukaan puolenpäivän ja illan välille valoisaan aikaan.

– Vilkkaimpia aikoja odotellaan tuossa puolenpäivän jälkeen. Tällä hetkellä on vielä rauhallista, mutta varmaankin puolenpäivän jälkeen ja jatkuu tuonne valoisille tunneille iltaan, kertoo liikenneoperaattori Kirsi Salo Fintrafficista.

– Tänä aikana liikennettä on odotettavasti enemmän kuin normaalisti.

Fintrafficin mukaan perinteiset ruuhkapaikat ovat nelostie, kolmostie ja ysitie.

– Eli nelostie kohti pääkaupunkia, kun tullaa pohjoisemmasta. Tampereen seudulla kolmostiellä on paljon liikennettä perinteisesti, mutta toki sinne myös mahtuu, Salo kertoo.

– Kriittisin paikka Purkanmallaa on Orivesi–Tampere-väli ysitiellä. Tokihan liikennettä on kohti isoja kaupunkeja joka puolella.

Salon mukaan tänään tapaninpäivänä ei ole odotettavissa hirvittäviä ruuhkia.

– Joululiikenne on paljon maltillisempi kuin esimerkiksi juhannusliikenne

Teillä pöllyävää lunta

Fintrafficin mukaan joululiikenne on sujunut tähän saakka rauhallisesti. 

– Aika pienillä harmeilla siellä on selvitty. Jonkun verran oli menoliikenteenkin aikaan lunta paikoin tiestöllä. Sitä on vieläkin ennen kuin saadaan kaikki lumet aurattua, Salo kertoo.

– Pikkuisen sellaista pöllyävää lunta, mutta mitään isoja lumipyryjä ei ole odotettavissa ja helpottaa kovasti paluulikennettä.

Joulu on edennyt perinteisen liikennekaavan mukaan. Meno liikenne jakautui useammalle päivälle, koska jouluaatto sattui osumaan tänä vuonna sunnuntaille. 

– Sitä oli jo perjantaina, lauantaina ja vielä sunnuntaina aattoaamunakin. Joulun paluuliikenteeseen tulee vaikuttamaan sekin, että ihan jokainen joulunviettoon lähtenyt ei palaa kotiin vielä tapaninakaan vaan saattaa pitää vähän pitää vähän pidemmän lomasen tässä kohtaa.

Lue myös:

    Uusimmat