Pääväylien liikennemäärät voivat tänään jopa tuplaantua – nämä ovat juhannusliikenteen ruuhkaisimmat ajat ja paikat

Juhannusliikenne: Näin vältät sumput 4:19
Huomenta Suomessa käsiteltiin juhannuksen liikennettä.

Juhannuksen menoliikenne alkoi jo eilen. Paluuliikenteen vilkkain vaihe ajoittuu sunnuntai-iltaan, jos sää pysyy hyvänä.

Tieliikennekeskuksen yksikön päällikkö Mika Jaatinen kommentoi juhannusliikennettä Huomenta Suomessa.

– Näin aamulla on vielä hiljaista, mutta ennen kuin mennään tämän päivän liikenneasioihin, niin sen voisi julistaa, että juhannuksen menoliikenne alkoi hiljakseen jo eilen, Jaatinen kertoo.

– Työmatkaliikenne oli jo eilen pääkaupunkiseudulla käytännössä kuollutta. Ihmiset ovat lähteneet hyvän sään siivittämänä pikkuhiljaa liikenteeseen.

Jaatinen arvioi, että ihmiset seuraavat tiedotteita ja uutisia tarkasti. Monet haluavat ajaa juhannuksenviettokohteeseen leppoisasti.

– Ihmiset haluavat jättää kiireen töihin ja lähteä hissukseen juhannuksen viettoon, mutta tänään puolenpäivän jälkeen liikenne alkaa olla jo aika vilkasta. Iltapäivää ja iltaa kohden saavutetaan liikennemäärien huiput.

Pääkaupunkiseudulta tulee Jaatisen mukaan kaikista suurin liikennemassa, joka lähtee ajamaan Keski- ja Pohjois-Suomen suuntaan.

– Esimerkiksi Lahdentiellä liikennemäärä tuplaantuu tavalliseen päivään verrattuna. Nelostie Helsingistä Jyväskylään saakka, siellä liikenne tulee olemaan todella vilkasta. Samoin Viitostie Heinolasta Mikkeliin ja Juvaan saakka tulee olemaan ruuhkainen, Jaatinen sanoo.

– Myös perinteinen Ysitie Tampereelta Oriveden suuntaan, siellä tulee olemaan liikennettä todella paljon. Voisi sanoa, että keskimäärin liikenteen nopeudet putoavat 20–30 kilometriä tunnissa verrattuna normaalin, vapaan liikenteen nopeuteen.

"Ihmiset tekevät valintoja"

Tieliikennekeskuksen yksikön päällikkö kertoo arvionsa myös sunnuntain paluuliikenteestä.

– Paluuliikennettä on yllättävän paljon. Voisi ajatella, että ihmiset jäävät lomille ja liikennettä olisi vähän, mutta ei. Paluuliikennettä riittää aika laillakin, vaikka liikennemäärät eivät ole ihan yhtä suuria kuin menoliikenteessä, Mika Jaatinen sanoo.

Jaatisen mukaan ihmiset tekevät valintoja.

– Jos sää jatkuu suotuisana, ukkoset eivät pilaa juhannusta eikä tule liian kylmä, ihmiset lähtevät todennäköisesti aika myöhään matkaan. Sunnuntaina suurimmat liikennemäärät osuvat iltaan, mahdollisesti hyvinkin myöhäiseen iltaan.

Lue myös:

    Uusimmat