Jouluaaton tragediasta lisätietoa: Isä ja kaksi lasta hukkuivat uima-altaaseen Aurinkorannikolla – poliisin mukaan eivät osanneet uida kunnolla, äiti kiistää tiedot

Brittiperheen isä ja kaksi lasta hukkuivat hotellin uima-altaaseen Espanjan Aurinkorannikolla. 0:29

Espanjan Aurinkorannikolla jouluaattona hukkuneiden brittiperheen jäsenten kuolema johtui todennäköisesti onnettomuudesta, kertovat Espanjan poliisiviranomaiset. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC, The New York Times sekä paikallismedia Diario Sur.

Perheen 52-vuotias isä sekä 9-vuotias tyttö ja 16-vuotias poika menehtyivät Club La Costa World -hotellin uima-altaaseen. Altaassa oli myös 14-vuotias tyttö, joka pelastui.

Espanjan poliisin mukaan perheen kolme lasta olivat uimassa altaalla, kun heidän vanhempansa olivat ottamassa aurinkoa.

Tämän hetken tietojen mukaan 9-vuotias tyttö oli ilmeisesti joutunut vaikeuksiin uima-altaan syvässä päädyssä, jonka jälkeen hänen veljensä ja isänsä olivat yrittäneet pelastaa hänet.

Altaalla ei ollut uimavalvojaa. Hotellin henkilökunta saapui paikalle ja yritti elvyttää uhreja tuloksetta.

Poliisin mukaan altaan syvimmässä kohdassa on vettä noin kaksi metriä.

Poliisin mukaan hukkuneet eivät osanneet uida kunnolla

Aluksi hukkumisten syyksi epäiltiin vikaa altaan vesipumppujärjestelmässä, jonka arveltiin imeneen uimareita veden alle.

Pumpusta löytyi 9-vuotiaan tytön uimalakki, mutta poliisin mukaan laitteistosta ei kuitenkaan löytynyt vikaa. Myös hotellin mukaan uima-altaan vesijärjestelmä toimi normaalisti.

Poliisi kertoo, että hukkuneet eivät osanneet uida kunnolla. Perheen äiti kuitenkin kiistää poliisin lausunnon. Hänen mukaansa lapset ja isä osasivat uida.

Äiti on yhä sitä mieltä, että uima-altaassa oli jotain vikaa turmahetkellä.

Ruumiinavausten mukaan hukkuneet eivät olleet päihtyneitä.

Espanjan poliisi jatkaa edelleen onnettomuuden tutkintaa.

Lue myös:

    Uusimmat