Joukon hänniltä starttaava Valtteri Bottas lataa itsevarman tavoitteen F1-kauden päätöskisaan – "Ihan varmasti realistinen"

Lähtöruuturangaistuksiensa myötä koko ruudukon viimeiseltä sijalta sunnuntaiseen F1-kauden päätöskisaan starttaava Valtteri Bottas on luonut itselleen itsevarman tavoitteen.

Bottas sijoittui aika-ajoissa toiseksi, mutta moottorivaihdosten myötä lätkäistyt lähtöruuturangaistukset pudottavat suomalaisen joukon hännille, mikä oli tiedossa jo kisaviikonloppuun saavuttaessa.

Bottaksen autoa onkin säädetty koko viikonlopun ajan sunnuntaita ajatellen, mutta lauantaina auto ei tuntunut aivan yhtä hyvältä kuin vielä perjantaina.

– Tänään oli vähän vaikeamman tuntuista, mitä eilen. Viimeisissä harjoituksissa tuntui, että joutui oikeasti puristamaan, että sai edes jonkinlaisen kierrosajan. Aika-ajoissa oli vähän sama fiilis, Bottas pohtii.

– Kaikki minulla optimoitiin tähän mennessä kisaa varten, siitä tuli ehkä vähän takkiin, mutta en tiedä, miksi auto ei tuntunut samalta kuin eilen, Bottas jatkaa.

Bottas on huomenna haastavan tilanteen edessä, kun hän aloittaa kilpailun koko ruudukon viimeisenä. Tämä oli toki tiedossa jo päätösviikonloppuun saapuessa, joten tallin sisällä on ehditty pohtia paljon jo tulevan kisan haasteita.

– Olemme aika paljon suunnitelleet kaikenlaisia. Se on tärkeintä kisan alussa, että pääsee etenemään mahdollisimman paljon, eikä jää jumiin kenenkään kanssa. Pitää taktiikan kanssa olla tosi reaktiivinen. Jos tapahtuu, pitää olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja oikeat renkaat alla, Bottas listaa.

Kaikista haasteista huolimatta Bottas latoo itselleen itsevarman tavoitteen.

– Palkintosija on ihan varmasti realistinen. Ollaan nähty, että tällä kaudella kaikkea voi tapahtua, Bottas vakuuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat