"Jos sinulla on lapsia, jotka eivät yleensä saa kutsua..." – isältä mahtava tempaus lastensa syntymäpäivänä

Koskettavat tarinat syrjityistä lapsista saivat kaksostyttöjen isän järjestämään juhlat, joista olisi iloa mahdollisimman monelle.

Pian kolme vuotta täyttävien kaksostyttöjen isä Johan Wendt julkaisi tiistaina Facebookissa ilmoituksen, joka sai hymyn lukuisten ihmisten huulille. Päivityksessä isä kertoo järjestävänsä lastenkutsut, joihin olisivat tervetulleita kaikki lapset, jotka tavallisesti jäävät lastenkutsujen ulkopuolelle.

– Jos sinulla on lapsia, jotka eivät yleensä saa kutsua lastenkutsuille, niin tulkaa meidän juhliimme, isä kertoo.

Juhlat pidetään 12. päivä marraskuuta tukholmalaisessa leikkipuistossa, ja tarjolla on leikkimisen lisäksi makkaraa, mehua ja keksejä. Juhliin tulijoiden ei tarvitse murehtia myöskään lahjoista, sillä niitä ei isän mukaan tarvita.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Lapsillani on runsaasti leluja ja muita asioita, joten älä tuo mitään lahjoja. Se ilo, että he saavat olla lastesi kanssa, on jo tarpeeksi, isä lisää kutsun lopussa.

”Tarinoiden lukeminen aiheutti tuskaa”

Kaksostyttöjen isä kertoo saaneensa idean juhliin luettuaan artikkeleita lapsista, jotka syystä tai toisesta jäävät ikätovereidensa kaveripiirien ulkopuolelle. Wendt kertoo tarinoiden lukemisen aiheuttaneen hänelle tuskaa, sillä isänä hän tietää, kuinka tärkeä asia yhteenkuuluvuus lapsille voi olla.  

Isä on saanut paljon positiivista palautetta kutsusta, mutta itse hän ei pidä tekoa kehujen arvoisena.

– Lapseni haluavat tavata uusia ihmisiä. Minulle tämän tekeminen on pieni asia, Wendt kertoo vaatimattomana.

Video: Tästä kakusta riittää syötävää isommallekin porukalle. Katso videolta ohje helpon ja herkullisen keksikakun valmistukseen. 


Lähde: Aftonbladet 

Lue myös:

    Uusimmat