Jos Liisa, 40, olisi tiennyt, millaista lapsiperheen elämä on 2000-luvun Suomessa, hän olisi jättänyt lapset hankkimatta: ”Sydämeni oli riekaleina”

2:05

Kahden lapsen äiti Liisa, 40, kertoo MTV Uutisten haastattelussa ymmärtävänsä täysin, miksi yhä useampi suomalainen päättää olla hankkimatta lapsia lainkaan. Hänen vaikeutensa alkoivat, kun hän tuli ensimmäisen kerran raskaaksi.

Oheisella videolla uutisjuttu siitä, miksi syntyvyys Suomessa laskee. Videolla esiintyvä perhe ei liity Liisan tarinaan.

– Kaikista pahinta oli yksinäisyys. Se oli shokki. Tuntui, että vaikka olin ihan sama ihminen kuin ennenkin, yhtäkkiä maailma ympärilläni suhtautui minuun täysin eri tavalla.

Vuosi oli 2005, kun Liisa päätti miehensä kanssa, että lapset saavat tulla.

He olivat molemmat hoitoalalla ja tavanneet noin vuotta aiemmin. Vaikka mies oli vuorotöissä ja 28-vuotiaan Liisan työsopimus määräaikainen, he eivät halunneet lykätä perheen perustamista myöhemmäksi.

– Meillä tärppäsi ihan heti. Meille se oli iloinen uutinen, arki jatkui normaalisti pahoinvoinnistani huolimatta, Etelä-Suomessa sijaitsevassa kaupungissa asuva Liisa kertoo.

Paras ystävä hylkäsi

Kun pari kertoi vauvasta lähipiirilleen, kaikki eivät olleetkaan tulevasta perheonnesta riemuissaan. Ensin Liisan paras ystävä ilmoitti ottavansa etäisyyttä.

– Hän ei ollut löytänyt parisuhdetta. Ymmärrän jälkikäteen, että lapsettomuus on ollut hänelle kipeä asia, mutta silloin se oli minulle hirveä järkytys.

Ainakin kolme muuta, mukaan lukien neuvolan terveydenhoitaja, kysyi Liisalta, oliko raskaus vahinko. Se tuntui Liisasta erikoiselta.

Liisa ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään perheen yksityisyyden suojelemiseksi.

Määräaikaisuus päättyi

Hoitoalalle hieman ennen perheen perustamista kouluttautuneella Liisalla ei ollut vakituista työpaikkaa. Määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä häneen iski paniikki löytää töitä, jotta tulot eivät romahtaisi ennen äitiyslomaa ja olisi paikka, mihin palata.

Aiemmin hän ei ollut ollut lainkaan huolissaan määräaikaisuuksista, sillä mielestään hän oli hoitanut aina työtehtävänsä tunnollisesti. Hän oli voinut luottaa siihen, että jotain löytyy aina.

– Aina oli elämässä onni hymyillyt minulle. Olin ollut sinkku, lapseton, maailma oli ollut minulle auki.

Uusi pomo ei ilahtunut

Raskauden aikana Liisalle soitettiin avautumassa olevasta vakituisesta hoitoalan työpaikasta. Hän oli alkuun epäileväinen, mutta kolmannen maanittelupuhelun jälkeen hän meni haastatteluun, joka järjestettiin ennen 20. raskausviikkoa. Ennen haastattelua Liisa otti ammattiliittoon yhteyttä ja kysyi neuvoa siihen, pitäisikö hänen tuoda raskautensa esiin haastattelussa.

– Liitosta sanottiin, että laita vaan löysä pusero päälle, etkä sano mitään.

Liisa noudatti neuvoa ja sai paikan.

– Kävin yhtenä päivänä tekemässä työsopimuksen, vauva potki mahassa. Seuraavana päivänä oli pakko mennä kertomaan, että olen muuten raskaana.

Pomo ei ollut uutisesta mielissään. Vaikka Liisa koki tilanteen vaikeana, hän toisaalta ymmärtää myös pomonsa reaktiota.

– Onhan se epäreilua naisvaltaisia aloja kohtaan. Asiat pitäisi järjestää jotenkin muutoin kuin, että (perhevapaiden) kustannukset lankeavat vain naisten työnantajien maksettavaksi. Nyt jälkikäteen ajattelen, että mieluummin eläisin köyhyydessä kuin toimisin niin kuin silloin toimin.

Perhevapaajärjestelmän uudistamista pohti viime talvena myös hallitus. Esillä oli malli, jossa isälle korvamerkitty osuus perhevapaasta olisi nykyistä suurempi.

Äidit käyttävät suurimman osan vanhempainvapaista, joista vain pieni osa on korvamerkitty isille. Erityisesti kotihoidon tuella lasta hoitavat melkein aina äidit.

Viime helmikuussa peruspalveluministeri (kesk.) kuitenkin ilmoitti, ettei yhteistä näkemystä uudistuksesta löytynyt. 

Raskaana oleva työpari ei kelvannut

Myös osa Liisan uusista työkavereista oli raskaudesta selvästi näreissään. Hoitoalan fyysistä työtä tehtiin pareittain, eivätkä monet olleet halukkaita huomioimaan lainkaan raskaana olevaa työkaveria. Yksi jopa toivoi, että saisi parikseen jonkun, jolla ei ole rajoitteita.

Liisa murehti muiden suhtautumista ja koki, että hänen piti todistaa olevansa vielä normaalia parempi työntekijä. Hän menetti yöunensa murehtiessaan.

– En voi sanoa, että siinä olisi ollut raskausajan iloa läsnä. Siinä oli selkävaivaa ja muuta, koin ettei tukea tullutkaan mistään. Raskaana olevana sitä tarvitsisi erityisesti.

Oma äiti ei halunnut auttaa

Myös Liisan äiti toi uutisen kuultuaan esiin negatiivisen asenteensa lapsiperheitä ja tyttärensä perheenlisäystä kohtaan. Äiti oli tehnyt työuransa lapsiperheiden palvelujen parissa.

– Hän puhui paljon siitä, miten rajat ovat nykyvanhemmilta hukassa, kaikki on hukassa.

Myös äiti oli itse kärsinyt hiljattain työuupumuksesta. Kun vauva syntyi ja väsynyt tytär pyysi päästä vähän kyläilemään, äiti totesi, ettei hänellä olisi työssäkäynnin lisäksi voimavaroja auttaa pienen vauvan hoidossa.

– Se oli vähän niin kuin kylmää vettä päälle, kun kysyin, voisiko mummin luo tulla käymään. Sain vastauksen, että ei nyt oikein, jos vauva itkeekin yöllä.

Liisa on myöhemmin käsitellyt asiaa psykologin luona. Hän on päätynyt siihen, että hänelle ja hänen perheelleen on parempi, jos he eivät juuri pidä yhteyttä isovanhempiin.

Yksinäisyyttä ja liian vähän unta

Syntyvyys on laskenut Suomessa koko 2010-luvun. Juuri lapsiperhe-elämän rankkuus ja vanhempien väsymys näyttää olevan ilmiön merkittävänä taustatekijänä, ilmenee Jyväskylän yliopiston tuoreesta tutkimushankkeesta.

– Näin uskaltaisin sanoa meidän ensimmäisten tutkimustulostemme perusteella. Kysyimme vanhemmilta, onko väsymys ja uupumus vaikuttanut toiveisiisi hankkia lisää lapsia. Yli puolet vanhemmista vastasi kyllä, kertoo tutkijatohtori Matilda Sorkkila MTV Uutisille.

– Meidän tuloksissa tuli esille, että yli 60 prosenttia vanhemmista koki saavansa riittämättömästi unta. Riittämätön uni oli yhteydessä uupumiseen.

Myös yksinäisyys nousi perheiden vastauksissa esille.

– Aikaisemmin perheet todennäköisesti asuivat lähempänä. Oli enemmän yhteisöllisyyttä, kun nykyisin isovanhemmat saattavat asua kaukanakin. Jäädään yksin perheen pyörittämisen kanssa.

Jyväskylän yliopiston tutkimukseen vastasi yhteensä yli 1700 vanhempaa, joilla on kotona asuvia lapsia. Vastaajat löytyivät Jyväskylän, Posion ja Hyvinkään neuvoloista sekä muutamista Jyväskylän seurakunnan perhekerhoista. Lisäksi aineistoa kerättiin nettikyselyillä sosiaalisessa mediassa.

Video: Historiallisen alhainen syntyvyys luo paineita eläkemaksujen ja verojen korotuksiin.

1:55

"Kun jäät kotiin, olet aika yksin"

Liisa muistelee 1980-luvulla elettyä lapsuuttaan, kotia ja naapurustoa, jossa kaikki tunsivat toisensa. Seurana oli päivisin naapureita ja heidän lapsiaan. Mummo kävi hoitamassa, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa ja opiskella. Toiseen mummolaan mentiin melkein jokaisena viikonloppuna hoitoon.

Liisa sai vuonna 2006 ensimmäisen lapsensa ja kahden vuoden päästä toisen. Koska miehenkin äiti teki pitkää päivää, hänellä ei ollut tukenaan lainkaan isovanhempia. Naapureista suurin osa kävi töissä, osaa hän ei tuntenut. Kaduilla oli päivisin todella hiljaista.

– Kun jäät kotiin, olet aika yksin. Kyllähän sitä muiden unettomien kanssa tavataan vuoden ajan esimerkiksi perhekerhoissa, kunnes kaikki alkaa yksitellen hävitä, lähteä takaisin työelämään.

– Äitini sanoi, että nykyäänhän on toimiva päivähoitosysteemi ja koulutetut lastenhoitajat. Mutta eipä sekään nyt niin helppoa ole. Toisen lapseni ollessa vauva yritin saada vanhemmalle lapselle virikehoitopaikkaa sillä verukkeella, ettei minulla ole mitään verkostoa. Mystisesti päivähoitohakemukseni katosi. Odotin neljä kuukautta vain kuullakseni vastauksen, että hae uudestaan. Olisi pitänyt odottaa toiset neljä kuukautta.

Liisa miettii nyt, miten päivät uupuneen äidin kanssa eivät varmasti olleet hyväksi vanhemmalle lapselle, vauva ei välttämättä tilanteesta niin välittänyt.

Asuminen ulkomailla avasi silmät

Pikkulapsiajan jälkeen Liisa sairastui itse toimintakykyä rajoittavaan sairauteen. Esikoisella koulunkäynti ei sujunut vaikeuksitta, hän tarvitsi paljon tukea. Uupumus ei vieläkään helpottanut, vaikka lapset kasvoivat.

– Uskon, että totta kai tuen puute perheessämme vaikutti siihen, miten lapseni koulunkäynti sujui.

Liisa aloitti opintoja, mutta ne jäivät uupumuksen ja sairastelun vuoksi kesken.

Välillä perhe muutti miehen työn perässä ulkomaille, Euroopan ulkopuoliseen maahan, jossa naisen asemassa on paljon parannettavaa. Kotiäidin elämä ei kuitenkaan ollut ankeaa.

– Siellä minua arvostettiin ihan eri tavalla, kun olin äiti. Täällä olin tottunut olemaan kulu, taakka tai melua ja häiriötä aiheuttava elementti.

Suomessa enemmän lapsivihamielisyyttä

He tutustuivat ulkomailla asuessaan naapuruston isoon ja tiiviiseen sukuun, jonne syntyi Liisan perheen asumisaikana aikana kaksi vauvaa. Ensimmäisen vauvan saatuaan koko perhe muutti väliaikaisesti isovanhempien luo. Äidin tehtävänä oli ensimmäisten kuukausien aikana syöttää lasta ja vaihtaa vaipat, viihdyttämiseen ja vauvan sylittelyyn osallistuivat myös muut sukulaiset. Kaikki sujui omalla painollaan, eikä äidin tarvinnut kärsiä yksinäisyydestä.

Suomessa ikäviä kokemuksia oli takana useampia, yksi pahimmista sattui ennen ulkomaille muuttamista bussissa.

– Kerran, kun olin Suomessa lasten kanssa bussissa, siihen astui humalainen nainen. Lapseni lauleskeli bussissa, nainen ei sietänyt sitä. Hän alkoi kiroamaan meitä. Muut matkustajat eivät reagoineet mitenkään. Itse olin ihan hämmentynyt tilanteesta. Nykyisin olen kyllä vahvempi.

"Jos yrittää kymmenen kertaa, yhden kerran onnistuu"

Nyt lapset ovat 12- ja 10-vuotiaita, ja Liisa on hiljattain palannut työelämään, mutta toiseen ammattiin. Hän on vasta nyt löytänyt voimavaroja hoitaa sairauttaan, ja vanhemman lapsen ongelmat koulunkäynnin kanssa on alettu ottaa tosissaan.

Viime vuosina hänellä on ollut myös voimia rakentaa verkostoa kodin lähelle.

– Silloin, kun lapset olivat pieniä, sydämeni oli riekaleina. Oli vaikeampi tutustua ihmisiin. Olin niin masentunut, etten jaksanut yrittääkään. Jossain vaiheessa minulle alkoi kuitenkin tulla sellainen ajatus, että kun kymmenen kertaa yrittää, niin yhden kerran onnistuu.

Jos Liisa olisi tiennyt, millaista lapsiperheen elämä on 2000-luvun Suomessa, hän ei olisi välttämättä hankkinut lapsia ollenkaan. Tai hankkinut lapset vasta lähempänä 40-vuotiaspäiväänsä sitten, kun kaikki on omassa elämästä "valmista".

Kahdesta lapsestaan hän ei tietysti luopuisi mistään hinnasta, mutta perheen vaikeudet ja yksinäiset vuodet ovat jättäneet jälkensä.

– Olin sinisilmäinen. En osannut ajatella etukäteen. Sen verran pumpulissa olin elänyt, ajattelin että se olisi sellaista kuin minun lapsuudessani 80-luvulla, se elämä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja