Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

Sonja Myller ei osaa kertoa tarkasti, missä vaiheessa hän lopullisesti päätti elää elämänsä ilman omia lapsia. Päätös syntyi pikkuhiljaa opinnoista työelämään siirtymisen jälkeen.

Oheisella videolla tilastoja siitä, miten 2000-luvun alun kasvanut syntyvyys kääntyi laskuun vuonna 2010. Siitä lähtien syntyvyystilastot ovat lasketelleet alamäkeä kohti historiallisen matalia lukuja.

– Nuorempana sitä tietysti ajatteli, että kun on sellainen normi, että mennään naimisiin, ostetaan talo ja auto, hommataan lapset ja näin. Kai se oli itsellänikin mielessä silloin.

Mutta perustelemaan hän on joutunut. Kysymys esitetään korkeakoulututkinnon suorittaneelle 34-vuotiaalle naiselle hyvin usein esimerkiksi silloin, kun puhe kääntyy reissaamiseen. Sitä Myller nimittäin rakastaa, nytkin sähköpostissa polttelee maanantaille hankittu menolippu Uuteen-Seelantiin.

– Olemme poikaystäväni kanssa molemmat irtisanoneet asunnot ja työpaikat. Tavaroita on myyty ja lahjoitettu, vuoden työviisumit hommattu. Olemme aika avoimin mielin nyt.

Tuntemattomat kommentoivat tökerösti

Sukulaiset ovat jo tulleet sinuiksi Myllerin lapsettomuuspäätöksen kanssa, samoin ystävät. Tuntemattomat kuitenkin vähättelevät tai kyseenalaistavat päätöstä, esittävät melkein surunvalitteluja, kun kuulevat lapsettomuudesta.

– Törkein kommentti on ollut, että kyllä se mieli muuttuu, kun löydät sen oikean ihmisen rinnallesi. Tämä tuli täysin uppo-oudolta ihmiseltä keskikesällä, kun jutustelimme kevyesti ja kerroin tulevasta matkastani.

Myös miesystävä on vahvasti sitä mieltä, ettei halua lapsia. Ei ole tarvinnut pohtia, jääkö toinen jostain paitsi yhteisessä elämässä.

Onnellinen lapsuus

Myller eli onnellisen lapsuuden Kontiolahden maaseudulla Pohjois-Karjalassa. Hän syntyi vuonna 1984 yrittäjäperheen esikoiseksi, pari vuotta myöhemmin syntyi pikkuveli.

– Minulla on tosi hyvä lapsuudenperhe, myös suvun kanssa olen läheinen. Suvussa on pieniä lapsia. Mutta eiväthän kaikki ihmiset ole samanlaisia.

– Äiti oli kotona siihen asti, kun menin kouluun. Leikin varjolla opin tekemään kaikenlaista, koska äiti piti kasvimaata ja kasvihuonetta, eikä meitä voinut yksinkään sisälle jättää. Siinä näin, miten asiat toimivat, ja siirryin oikeastaan mukaan tekemäänkin.

Töissä päiväkodissa

Parikymppisenä Myller oli hetken aikaa töissä päiväkodissa 2-4-vuotiaiden lasten ryhmässä. Mieleen jäi erityisesti eräs pienikokoinen 3-vuotias, herkkä ja itkuinen tyttö.

– Siellä oli sellaisia perheitä, joiden lapset tuotiin aina ensimmäisenä aamulla ja haettiin aina illalla viimeisenä. Tuntui, ettei vanhemmilla ollut lapsille aikaa. Tyttö juoksi aina aamuisin heti ensimmäisenä syliin ja haki meistä turvaa. Me olimme tytölle varmaankin enemmän perhe kuin hänen omat vanhempansa.

Myller huomasi, miten tyttö joutui ryhmässä järjestelmällisesti isomman pojan kiusanteon kohteeksi. Omien kiusaamiskokemuksiensa vuoksi hän osasi puuttua tapahtumiin ja mennä väliin, jolloin tyttö alkoi turvautua häneen vielä entistäkin enemmän.

– Tuli sellainen tunne, että miksi tytön vanhemmat ovat alun alkaenkaan hommanneet niitä lapsia, koska ne vain lykätään sinne päiväkotiin.

"Ai tähänkö pitäisi perhe perustaa?"

Myöhemmin Myller opiskeli ammattikorkeakoulussa restonomiksi, sen jälkeen vielä ravintolakokiksi ja tarjoilijaksi. Hän valmistui vuonna 2011 ja löysi nopeasti töitä. Päätös lapsettomuudesta hahmottui pikkuhiljaa.

– Tein vuorotyötä. Oli iltaa, viikonloppua ja aikaista aamua. Ai tähänkö pitäisi perhekin perustaa, hän kertoo monesti miettineensä.

Myller pitää työstään, eikä edes haluaisi tavoitella kahdeksasta neljään puurtamista.

Päätöksen kanssa on jatkuvasti helpompi elää. Välillä Myller on tehnyt pitkä matkoja ulkomaille. Kerran hän päätyi asumaan kahdeksi vuodeksi Borneoon Kaakkois-Aasiaan.

– Olen toisaalta aika spontaani luonne. Yhtäkkiä tekee mieli lähteä ulkomaille. Olen tehnyt vuokratyötä, eli minulla on ollut aina mahdollisuus sanoa, että lähden ensi viikolla.

Yleistynyt yllättävän nopeasti

THL:n tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt yllättävän nopeasti.

– Suomessa lapsettomien osuus on aiemminkin ollut paljon korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Sodan jälkeen naisten asema on ollut hyvin vahva. On ajateltu, että korkea lapsettomuus on merkki siitä, että naisilla on ollut oikea mahdollisuus valita ura ilman perhettä tai lapsia, kun taas suurin osa on voinut valita sekä että.

Vielä 2000-luvulla vain noin viisi prosenttia ilmoitti, ettei halua yhtään lasta.

– Viimeisimmissä perhebarometreissä osuus on noussut melkein 15 prosenttiin. Etenkin alle kolmekymppisistä moni sanoo, että heidän toivottu lapsilukunsa on nolla. Toiveet lapsettomuudesta ovat siis yleistyneet hyvin nopeasti.

Erityisen korkealla lapsettomuustoiveet ovat kaupungeissa. Sama ilmiö on ollut pitkään havaittavissa Keski-Euroopan suurissa kaupungeissa, sanoo Gissler. Vapaaehtoinen lapsettomuus alkaa olla merkittävä taustatekijä syntyvyyden laskulle, joka jatkuu Suomessa jo kahdeksatta vuotta.

– Kaikissa Pohjoismaissa suhdeluvut menevät hyvin nopeasti alaspäin. Muutos on ollut nopein Suomessa. Onko se sitten niin, että meillä oli pitkä taantuma tässä vai johtuuko se siitä, että nyt vaan ei haluta lapsia maailmaan? Gissler pohtii.

Suurin osa suomalaisista kuitenkin haluaa löytää kumppanin, vaikka ei lapsia toivoisikaan.

– Siinä pitää täsmätä se, ettei kumpaan puolisoista halua lasta.

Koulukiusaaminen yhtenä syynä

Eräs synkkä ajanjakso lapsuudessa on Sonja Myllerin lapsettomuuspäätöksen taustalla. Koulukiusaaminen alkoi, kun Myller oli noin 10-vuotias ja loppui vasta, kun hän meni ammattikouluun.

Se ei ollut koskaan fyysistä, mutta henkinen kiusaaminen tuntui Myllerin mukaan vielä pahemmalta kuin jos olisi tönitty ja tuupittu. Myller ei ole koskaan pukeutunut viimeisimmän muodin mukaisesti tai edes teeskennellyt olevansa samanlainen kuin muut. 

– Se aika hyvin mursi kasvuikäisen tytön itsetunnon. Mutta olen kuitenkin selvinnyt. Edelleen en mene valtavirran mukana.

Jos Myller saisi lapsen ja tämä päätyisi kokemaan vastaavaa, asiasta olisi vaikea päästä yli. Erityisesti Myllerin itsensä, saati että hän osaisi auttaa asian kanssa kamppailevaa lasta.

– Melkein päivittäin näen juttuja koulukiusaamisesta. En pysty niitä vielä tänä päivänäkään lukemaan. Se jätti niin syvät jäljet.

Olla vankina elämässä, jota ei halua

– Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat perustaneet perheen. He ovat vankina elämässä, jota eivät halua elää.

Perheen perustamiseen liittyvät kysymykset mietityttävät Mylleriä esimerkiksi Facebookia selatessa. Hän on onnellinen lapsiperhepäivityksiä tekevien kavereidensa puolesta, mutta samaan aikaan vahvistuu tunne siitä, että hän on tehnyt itse oikean päätöksen.

– Olen vaan niin onnellinen, että minulla on se Uuden-Seelannin matkalippu sähköpostissa.