Suomessa fossiilin löytäminen on harvinaista, mutta ei tavatonta. Parhaat mahdollisuudet fossiilin löytämiseen ovat Ahvenanmaalla ja Etelä-Suomen länsirannikolla.
MTV Uutiset kertoi 9-vuotiaasta yhdysvaltalaispojasta, joka kompastui juostessaan fossiiliin New Mexicon osavaltiossa Yhdysvalloissa. Nuoren yhdysvaltalaispojan kompastuminen johti lähes ehjän 1,2 miljoonaa vuotta vanhan mastodontin kallon löytymiseen.
New Mexicossa fossiiliin kompastuneen pojan tarina ei hätkähdytä fossiilitutkijaa. Krögerin mukaan fossiilin löytäminen ei ole täysin tavatonta Suomessakaan.
Myös Suomessa fossiiliin voi hänen mukaansa jopa kompastua, tosin ei suoraan fossiiliin, vaan kiveen, joka pitää fossiilia sisällään, kertoo Helsingin yliopiston paleontologisten kokoelmien FT intendentti Björn Kröger.
– Kyllä ehdottomasti voit kompastua tai törmätä kiveen, joka sisältää fossiilin Etelä-Suomen länsirannikolla, Turun alueella tai Ahvenanmaalla.
Muualla enemmän fossiileja
Suomesta fossiilin löytäminen on kuitenkin paljon harvinaisempaa kuin esimerkiksi muista pohjoismaista.
– Hyvin hyvin epätavallista. Mahdollisuudet ovat pienet, mutta jos löydät jotain, se on todella jotain erityistä, Kröger sanoo.





