Jos juo kaikkea sekaisin, saako pahemman krapulan? Tällaiset vaarat alkoholissa vaanivat

Saako erilaisten juomien sekoittamisesta pahemman krapulan? Onko juomien sekoittaminen vaarallista? AVA selvitti, millaisia yliherkkyysreaktioita alkoholijuomat voivat aiheuttaa.

Vanha legenda väittää, että erilaisten juomien juomisesta sekaisin seuraa tavallista kaameampi krapula. Onko tämä totta, alkoholintarkastuslaboratorion laboratorionjohtaja PekkaLehtonen?

– En ole nähnyt tutkimuksia asiasta. Virallinen kanta on, että alkoholin määrä on eniten krapulaan vaikuttava tekijä. Väkevät ovat aina vaarallisia, koska alkoholia tulee helposti liikaa. Yliherkkyydet ovat toki erikseen, Lehtonen sanoo.

Yliherkkyyttä kotiviinistä tai cocktail-kirsikoista

Jos itselle tuntemattomia juomatyyppejä on tarjolla runsaasti, vaarana on yliherkkyysreaktio jollekin aineelle.

Jos juojalla on päänsärkytaipumus, migreeniä muistuttavan päänsäryn voi saada jo yhdestä punaviinilasillisesta. Esimerkiksi viineissä käytetään säilöntäaineena rikkiyhdisteitä, jotka voivat pahentaa astmaa 3-4 prosentilla astmaatikoista.

Punaisissa katkeroissa ja esimerkiksi cocktail-kirsikoissa käytetään karmiineja väriaineina. Ne aiheuttavat joillekin astmaa ja äkillisiä allergiareaktioita. Kiniiniä on joissakin aperitiiviviineissä ja esimerkiksi tonic-vedessä; aperitiiveissa, kuten myös likööreissä ja juomasekoituksissa, käytetään myös mausteita, joista voi seurata yliherkkyysoireita.

Kotikaljassa, kotiviineissä, siidereissä ja simassa voi olla runsaasti hiivan allergeeneja, jolloin juoja voi saada nokkosihottumaa tai jopa anafylaktisen reaktion. Äkillisiä allergiareaktioita on havaittu myös ohramallas- että vehnämallasoluiden nauttimisen yhteydessä.

Lehtosen mukaan ensisijaisesti kannattaa kuitenkin tarkkailla alkoholimäärää.

– Minusta alkoholin määrä on se ratkaiseva tekijä, sillä alkoholi on lähes ainoa todella vaarallinen aine näissä juomissa, Lehtonen sanoo.

Voiko alkoholille olla allerginen?

Pienikin määrä alkoholia voi aiheuttaa muutaman kymmenen minuuttia kestävän punoituksen kasvoihin ja rinnan yläosaan. Reaktio ei ole allergiaa, sillä vain harva on alkoholille allerginen.

Tavallisin oire alkoholiallergiasta on äkillinen nokkosihottuma, joka voi kuitenkin laajeta anafylaktiseksi reaktioksi asti.

Anafylaksia alkaa käsien ja huulien kihelmöinnillä ja kutinalla. Oireet leviävät kehoon, ja iholle voi tulla nokkospaukamia. Huulet ja silmäluomet turpoavat, kurkkua kuristaa ja henki saattaa vinkua. Vaikeassa reaktiossa verenpaine laskee ja esiintyy rytmihäiriöitä.

Anafylaktinen reaktio on hengenvaarallinen.

Paljonko on yksi annos?

Juomasekoituksia on turvallista tehdä itse, kunhan käyttää kunnollisia aineita. Poikkeuksiakin on: suosittua energiajuomaa ei pitäisi käyttää yhdessä alkoholin kanssa.

– Energiajuomissa on tauriinia. Se on keskushermostoon vaikuttava aine. Myös alkoholi on keskushermostoon vaikuttava aine, eikä niiden yhteisvaikutuksia tunneta, Lehtonen sanoo.

Miten juomisen määrää sitten tarkkaillaan? Yksi alkoholiannos on esimerkiksi lasillinen (12 cl) viiniä, viskipaukku tai pullo keskiolutta tai siideriä.

Huomioi, että puolen litran nelostuoppi on jo kaksi annosta, ja pullossa A-olutta on 1,3 annosta. 75 senttilitran pullossa mietoa viiniä on kuusi annosta. Samankokoisessa pullossa väkevää viiniä on jo10-11 annosta.

Alkoholin riskirajat on määritelty miehillä maksimissaan seitsemään ja naisilla enintään viiteen annokseen päivässä. Terveysriskit kuitenkin vaanivat jo, jos juo näin paljon. Kummankaan sukupuolen ei pitäisi juoda itseään yli yhden promillen humalaan.

Lue myös:

Katso pääsiäisherkkujen ohje videolta!


AVA/Maria Aarnio

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat