Jopa 150 000 suomalaista saa tuloja virtuaalivaluutoista – sijoittajien määrä moninkertaistunut: "Liikkuu paljon suomalaista rahaa"

Yhä useampi suomalaisista saa tuloja myös virtuaalivaluutoista.

Verohallinnon arvion mukaan noin 150 000 suomalaista sai viime vuonna tuloja virtuaalivaluutoista. Määrä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2020, jolloin virtuaalivaluutoista saatua tuloa ilmoitti verotukseen 3 400 ihmistä.

Verohallinnon mukaan määrän kasvu johtuu virtuaalivaluuttojen aktiivisesta markkinoinnista ja arvonnoususta viime vuonna.

MTV Uutisten toimittaja laittoi toimituksen tietokoneen louhimaan Bitcoinia: Näin paljon sillä"tienasi"24 tunnissa 6:45
MTV Uutisten toimittaja Juho Lauri kokeili Bitcoinin louhimista. Katso, kuinka kävi. 

Vuonna 2020 verotukseen ilmoitettiin Suomessa yhteensä 174 miljoonan euron edestä virtuaalivaluuttojen luovutuksia. Ylitarkastaja Timo Puiro Verohallinnosta toteaa, että virtuaalivaluutat eivät ole enää pieni ilmiö, vaan niissä liikkuu paljon myös suomalaisten rahaa.

– Moni on kotiuttanut voittoja viime vuonna. Nyt vaihdoista ja (valuuttojen) louhinnoista on viimeistään aika maksaa verot, Puiro toteaa Verohallinnon tiedotteessa.

Sijoittaja on tyypillisesti 20–40-vuotias mies

Verohallinto selvitti viime vuonna, ketkä ovat sijoittaneet virtuaalivaluuttoihin Suomessa. Tavoite oli Verohallinnon mukaan ymmärtää sijoittajia paremmin ja auttaa heitä toimimaan veroasioissa oikein.

Selvityksen perusteella tyypillinen virtuaalivaluuttoihin sijoittava henkilö on 20–40-vuotias mies. Puiron mukaan moni kamppailee sijoittamiseen liittyvien perusasioiden kanssa.

– Veroilmoituksen teossa voi olla haasteita, eikä voittoja ja tappioita osata laskea. Myös tulojen ilmoittaminen koetaan haasteelliseksi. Sijoittaja saattaa myös hämmästellä, että pitääkö tästä todella maksaa veroja, Puiro kertoo.

Virtuaalivaluutoista saadut tulot täytyy ilmoittaa verottajalle itse. Verohallinto kertoo tekevänsä tänä keväänä muutoksia Omavero-palveluun, jotta tulojen ilmoittaminen olisi aiempaa helpompaa.

Lue myös:

    Uusimmat