Joko törmäsit tähän "häiriköivään puluun"? Kummallinen ilmiö valloitti Facebookin yhdessä yössä

Facebookissa on saattanut lähiaikoina törmätä yhä useammin purppuran värisiin kyyhkyihin, joilla täytetään kommenttiketjuja. Mistä ihmeestä on oikein kyse?

Alkuperäisen purppuran pulun on piirtänyt taiteilija Syd Weiler viime syyskuussa. Weiler loi pulusta tuolloin myös iPhonelle soveltuvan tarrapaketin, joka on ladattavissa iTunesissa. Pulusta tuli kuitenkin viraalihitti vasta viime keskiviikkona.

Jostain syystä pulu alkoi nimittäin levitä viikko sitten thaimaalaisen nettikansan ansiosta. Taitelijan mukaan syynä on se, että Thaimaassa vitsaillaan paljon linnuista, joten pulu sopi kansan huumorintajuun erittäin hyvin. Lisäksi thain kielessä lintu on nok, mikä tarkoittaa myös epätoivoista sinkkua tai henkilöä, joka on toivottoman rakastunut johonkin saamatta kuitenkaan vastarakkautta.

Kaikkein suosituimmaksi pulukuvaksi nousi päätään maahan hakkaava pulu, jolla ihmiset täyttivät Facebookin kommenttikenttiä mitä erikoisimmissa yhteyksissä.

Viime viikonlopun aikana viraalipulu valloitti Yhdysvallat, minkä seurauksena pulu sai entistä enemmän näkyvyyttä. Puluun on voinut törmätä esimerkiksi ulkomaisten medioiden Facebook-sivuilla. Muun muassa tekniikkasivusto The Vergen ja The New York Timesin Facebook-kommentteihin kerrotaan ilmestyneen häiriköiviä puluja haitaksi asti.

Nyt puluihin kyllästyneet ovat alkaneet kerätä adressia, jolla halutaan estää pulun lisäämisen koko Facebookiin. Se onkin mahdollista, sillä Facebookin mukaan meemien kielto on aiheellista silloin, kun ne rikkovat Facebookin sääntöjä eli niitä käytetään ”häiritsevällä tavalla”.

Lähde: Facebook, The Daily Dot

***


Lue myös:

    Uusimmat