Jojo-laihdutukselle tuli vihdoin stoppi – näin Johanna pudotti alle vuodessa 30 kiloa: "Olen paljon itsevarmempi kuin ennen"

Johanna pudotti 30 kiloa alle vuodessa 0:25

Parikymppinen Johanna Niskanen onnistui pudottamaan 30 kiloa pitkäjänteisen treenaamisen ja ruokavalion muutosten avulla. Nuori nainen kertoo, kuinka nykyisin energiaa riittää aamusta iltaan ja koko elämä muuttui.

Kun vantaalainen Johanna Niskanen, 20, alkoi seurustella uuden kumppanin kanssa muutama vuosi sitten, kävi kuten monelle muullekin seurustelun aloittaneelle. Painoa alkoi kertyä nopeasti ja lähes huomaamatta.

– Minulla ja poikaystävälläni on aivan erilaiset geenit, itse lihon todella helposti ja hän taas voi syödä lähes mitä tahansa, suuriakin määriä täysin lihomatta. Oli parisuhteen alku ja kaikki oli niin uutta ja ihanaa. Katselimme joka päivä yhdessä elokuvia ja erilaisia sarjoja, samalla syöden. Liikuntakin väheni, Johanna kertoo MTV Lifestylelle.

– Tätä jatkui vuoden ajan, jolloin pääsin lihomaan liki 25 kiloa. Hirmu määrä näin jälkikäteen ajateltuna, ja olo oli kyllä sen mukainen.

johanna 2
Johanna ennen ja jälkeen elämäntaparemontin.

"Minulle ei tullut tunnetta, että olisin täynnä"

Kun elämäntavat eivät olleet mallillaan, Johanna kertoo olon olleen todella raskas, väsynyt ja uupunut. 162-senttinen parikymppinen nainen painoi pahimmillaan 85 kiloa.

– Nukuin lähes päivittäin päiväunia. Minulla ei ollut minkäänlaista ruokarytmiä ja saatoin napostella lähes koko ajan vaikkei olisikaan ollut nälkä, hän selittää.

Johannan lempiherkkuihin kuuluivat irtokarkit, pullat ja pizza. Hän myöntää olleensa myös sokerikoukussa.

– En todellakaan syönyt silloin monipuolisesti. Vaikka söin pääasiassa ihan normaalia kotiruokaa, saatoin hakea kolmekin kertaa lisää. Minulle ei tullut tunnetta, että olisin täynnä.

Lopullinen päätös

Painoaan Johanna oli yrittänyt saada hallintaan erilaisilla laihdutuskuureilla, jotka eivät kuitenkaan tuoneet pysyviä tuloksia.

– Olin lähes vuoden ajan jojo-laihduttaja. Jaksoin aina laihduttaa muutaman kilon kerralla ja luovutin. Luovutin myös saman tien, jos vaa’alla ei tapahtunut muutosta viikossa, hän kertoo.

Vuoden 2017 tammikuussa Johanna kuitenkin päätti, että nyt saa riittää. Hän päätti pudottaa painoa ja onnistua projektissaan.

– Kun tein tuon päätöksen, että tällä kertaa minä pystyn tähän, niin samana iltana selailin netistä erilaisia verkkovalmennuksia ja treenipaketteja.

Netissä tuli vastaan Fitverstas, jonka kautta Johanna pääsi alkuun. Netin kautta hän sai selkeät treeni- ja ruokaohjeet, joita alkoi noudattaa itsenäisesti. Heti seuraavana päivänä kädessä oli salikortti, ja elämäntaparemontti alkoi.

"Kuvasin itseäni usein, jotta näin kehityksen"

Johanna alkoi suunnitella etukäteen salipäivät, ja merkkasi kalenteriin kellonaikoja myöten treenausajat.

– Suunnitelmallisuus on auttanut minua. En vieläkään pystyisi treenaamaan pelkästään kehoa kuunnellen, vaan tarvitsen tarkan suunnitelman ja tavoitteet, hän selittää.

Johanna kuvaa elämäntaparemontin alkua haastavimmaksi ajaksi. Aluksi säännöllistä ruokarytmiä oli vaikea noudattaa eikä kuntosali houkuttanut, kun vaaka näytti päivästä toiseen samaa lukua.

Pikkuhiljaa painoa alkoi kuitenkin tippua, pöhötys vähentyä ja aineenvaihdunta lähteä liikkeelle. Johanna tilasi seuraavan paketin perään uuden treeni- ja ruokaohjelman ja sen jälkeen taas seuraavan.

– Motivaationi vain kasvoi vaa’an lukemasta ja tuloksista. Kuvasin itseäni usein, jotta näin kehityksen, hän kertoo.

johanna 1

Värikkäitä ruokia lautaselle

Salitreenejä Johannalle kertyi 3–4 viikossa, jonka lisäksi hän kävi viikoittain kahden tunnin twerkkaus-tanssitunnilla. Aiempi epäsäännöllinen ruokavalio muuttui säännölliseksi, kun Johanna alkoi syödä 2,5–3,5 tunnin välein.

Lautaselle hän valitsi värikkäitä ruokia, ja piti huolta, että jokaisella aterialla on riittävästi hiilihydraatteja, proteiineja ja kasviksia.

– Paino alkoi tippua kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen tasaisesti joka viikko, eikä se missään kohtaa lähtenyt enää nousuun, Johanna selittää.

Täysin ehdoton Johanna ei kuitenkaan ruokavalion suhteen projektin aikana ollut. Hän salli herkkupäiviä kahden viikon välein.

Elämänlaatu parani samalla kun paino putosi

Takapakkia ei päässyt tulemaan. Johanna kertoo, että maksetut treeniohjelmat ja salikortit motivoivat jatkamaan jo saavutettujen tulosten lisäksi. Tukena oli myös poikaystävä, joka tsemppasi koko elämäntaparemontin läpi.

– Olen todella päättäväinen ihminen ja jos todella haluan jotain, toteutan sen. Tämä oli yksi sellainen projekti.

Kun paino putosi, samalla muuttui myös Johannan olotila. Liikunnan ja ruokavalion myötä uupuneisuus muuttui energiaksi.

– Kaikki se turvonneisuus hävisi, nesteet poistuivat kehosta, väsymys laantui ja päiväunet loppuivat. Nykyään jaksan koko päivän aamusta iltaan, hän kertoo.

– Unen laatu ja määrä paranivat myös huomattavasti. Nykyisin saan lähes välittömästi unta mennessäni illalla nukkumaan. Ennen se ei todellakaan ollut näin.

"Olen paljon itsevarmempi kuin ennen"

Marraskuun loppuun mennessä, yhdentoista kuukauden aikana Johanna oli pudottanut jo 30 kiloa. Nykyisin hän kertoo nauttivansa liikunnasta, ja jatkavansa edelleen säännöllistä salitreenaamista – kovempaa kuin koskaan.

Nyt tarkoituksena on tosin kasvattaa lihasmassaa. Apuna hänellä on personal trainer.

– Tiedän nykyään, mitä haluan elämältä ja olen paljon itsevarmempi kuin ennen. Tämä projekti myös muutti koko ajattelumaailmani, ja ajattelen asiat nykyään aina positiivisen kautta, hän selittää.

Samalla myös muuttuivat Johannan sosiaaliset suhteet, ja ympärille tuli haalittua enemmän ihmisiä, jotka jakavat hänen kanssaan samanlaiset arvot.

Nykyisin Johanna tekee 3-vuorotyötä lähihoitajana, opiskelee korkeakoulussa, treenaa säännöllisesti ja viettää aikaa ystäviensä ja poikaystävänsä kanssa. Ruokavalio on edelleen värikäs ja herkkupäivä kerran viikossa.

– Minulta kysellään usein, että olenko dieetillä. Ei, en ole. Tämä on elämäntaparemontti, joka jatkuu ja kestää koko elämän, Johanna sanoo.

"Kaikki lähtee sinusta itsestäsi"

Johanna jakaa elämäntaparemonttivinkkejäänn Instagramissa @johannasfit-tilillään. Hän kannustaa muitakin painonsa kanssa kamppailevia ihmisiä asettamaan itselleen realistisia tavoitteita ja etsimään motivaatiota, esimerkiksi seuraamalla somesta motivoivia ihmisiä.

Alkuun voivat kannustaa vaikka uusi juomapullo ja uudet ulkoilu- tai treenivaatteet, Johanna vinkkaa.

– Kaikki lähtee kuitenkin sinusta itsestäsi. En usko, että kukaan tulee väkisin hakemaan kotisohvalta lenkille tai syöttämään ravintorikkaampaa ruokaa.

– Itselleen ei kuitenkaan kannata asettaa aikatavoitteita, että ensi kesään mennessä pitää olla tietynlainen. Painon pudottaminen vie aikaa, eikä kaikki aina tapahdu hetkessä. Vaikka takapakkia tulisi, älä lannistu, vaan jatka samaan malliin.

Lue myös:

    Uusimmat