Johtajan rikoshistoria tuli yllätyksenä henkilökunnalle – näin kaikki pääsi tapahtumaan: "Johtaja toistuvasti yksin lasten kanssa"

Tamperelaispäiväkodin johtaja jäi kiinni viime syksynä alkaneessa tehovalvonnassa useita kertoja työskenneltyään yksin lasten kanssa.

– Johtaja on ottanyt lapset yksin vastaan aamuisin ja kuljettanut lapsia kerhoihin jalkaisin. Nämä ovat olleet toistuvia tilanteita, kertoo Tampereen kaupungin asiakaspalvelupäällikkö Elli Rasimus.

ABC-päiväkotiin kohdistettiin viime syksynä tehovalvontaa sen jälkeen, kun kaupunki oli saanut hälyttäviä ilmoituksia toisesta tamperelaisesta englanninkielisestä päiväkodista. Näiden ilmoitusten mukaan toisessa yksityisessä päiväkodissa oli huudettu ja käyttäydytty uhkaavasti lasten läsnä ollessa.

Rasimuksen mukaan kaupunki oli tietoinen vuodesta 2011 saakka johtajana toimineen yrittäjän sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän materiaalin hallussapidosta.

– Kaupunki teki yrittäjän kanssa erillissopimuksen, että hän ei työskentele yksinään lasten kanssa vaan aina paikalla on ammattillista pätevää henkilökuntaa. Olemme joulukuussa 14. päivänä havainneet sopimusrikkomusten kautta, että päiväkodin johtaja ei ole noudattanut kaupungin kanssa tekemäänsä sopimusta, kertoo Rasimus.

"Henkilökunta oli yllättynyt tuomiosta"

Yrittäjä on saanut luvan päiväkodin pitämiseen yli kymmenen vuotta sitten eli muutamia vuosia ennen lapsipornon hallussapidosta saatua sakkotuomiotaan. Kaupunki sai aikoinaan tiedon tuomiosta ulkopuoliselta taholta, mutta tästä huolimatta yrittäjän annettiin jatkaa pienen päiväkotinsa pyörittämistä ja lasten kanssa työskentelyä.

–  Ennalta ilmoittamattomalla valvontakäynnillä AVI:n tarkastaja totesi 14. päivänä joulukuuta sopimusrikkomukset. Saimme tietää, että päiväkodin johtaja ei ole noudattanut kaupungin kanssa tekemäänsä sopimusta, kertoo Rasimus.

Rasimuksen mukaan englanninkielisen ABC-päiväkodin johtajan vuonna 2010 saama sakkotuomio lasten sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvamateriaalin hallussapidosta tuli yllätyksenä henkilökunnalle.

– Henkilökunta oli yllättänyt tuomiosta. Yrittäjän olisi itse pitänyt kertoa henkilökunnalle siitä, että hän ei saa työskennellä yksinään. Korostan sitä, että muu henkilöstö on toiminut asianmukaisesti eikä ole ollut tietoinen siitä, että johtaja ei saisi työskennellä yksinään lasten kanssa. Tässä olisi pitänyt olla paremmin tiedossa tämä asia, pohtii Rasimus.

Ei näyttöä siitä, että lapsiin kohdistunut sopimattomia tekoja

Päiväkodissa on kolme työntekijää ja yksi vapaaehtoinen hoitamassa reilua 20 lasta. Yrittäjä ei saa olla nyt läsnä päiväkodissa ja tehdä lasten kanssa töitä. Kaupunki kertoi huolestuneille vanhemmille rehellisesti tapahtuneesta eilen illalla.

– Kyllä tämä vanhempia huolettaa, että mistä lapsille löytyy sopiva hoitopaikka, kun päiväkoti suljettaan tammikuun lopussa. Tämä tuli vanhemmillekin yllätyksenä. Meillä ei ole mitään näyttöä tai huolta, että lapsiin olisi kohdistunut jotain sopimattomia tekoja. Emme kohdista yrittäjään muita tutkimuksia.

Tampereen päiväkodeista 15 prosenttia on yksityisiä päiväkoteja, joiden joukossa on useita kielipäiväkoteja. 

Lupaa ei enää tulisi näillä tiedoilla

Rasimuksen mukaan yksityisiä päiväkoteja valvotaan yhdestä kolmeen kertaan vuodessa, jolloin käydään läpi esimerkiksi varhaiskasvatussuunnitelmat ja henkilökunnan pätevyys.

– Jos havaitsemme riskejä, pyrimme eliminoimaan ne – ei niin päin, että ensin annetaan jotain tapahtua ja vasta sitten reagoidaan. Me olemme olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä yksityisiin tuottajiin ja pyrimmekin lisäämään yksityisiä päiväkoteja. Nämä nyt tapahtuneet kaksi englantilaisiin n päiväkoteihn kohdistunutta tapausta ovat yksittäisiä tapauksia, vaikka ne ovatkin ajallisesti lähellä toisiaan, tarkentaa Rasimus.

Rasimuksen mukaan näiden tapahtumien jälkeen Tampere tulee tehostamaan ja kehittämään valvontaa sekä tarkentamaan linjausta ja ohjeita.

– Sanoisin, että nyt kyseenalaistaisin luvan myöntämisen, koska AVI:nkin ohjeiden mukaan kaikki riskit pitää mimimoida. Jos hän nyt hakisi lupaa, niin sitä ei saisi tällä taustalla, uskoo Rasimus.

Rasimuksen mukaan Tampereen kaupunki tulee esittämään lautakunnalle päiväkodin toiminnan yrittäjän luvan lakkauttamista.

– Tulemme näin jälkikäteen käymään valvonnan läpi, että onko siinä havaittavissa korjaamista tai puutteita, pohtii Rasimus.

MTV Uutiset tavoitti ABC-päiväkodin työntekijän, joka totesi kaikkien vanhempien tuoneen tänään lapsensa päiväkotiin normaalisti.

Lue myös:

    Uusimmat