Johanna Oras muutti Nizzasta Suomeen: Pelkäsin että pimeys masentaa

Johanna Oras aikoo pysytellä Suomessa ainakin tyttärensä lukion ajan.

Taiteilija Johanna Oras on asunut perheensä kanssa viime vuoden pääosin Ranskan Nizzassa, missä hän työskenteli omassa galleria-ateljeessaan.

Nyt perhe on kuitenkin asettunut takaisin Suomeen, ja viime talvi oli ensimmäinen kahdeksaan vuoteen, jonka Johanna vietti Suomessa.

– Pelkäsin etukäteen, että tuleeko pimeydestä masennus, mutta minulla onkin ollut todella hyvä vire koko talven ajan, hän iloitsi ravintola Primulassa eilen tiistaina järjestetyssä Whatever it takes -hyväntekeväisyysillassa.

Johanna lahjoitti yhden maalauksensa hyväntekeväisyyskampanjaan, jossa kerättiin rahaa Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle.

Nyt Orakset – Johanna, hänen miehensä Reijo ja heidän tyttärensä Olivia – aikovat viettää jonkin aikaa Suomessa. Olivia päättää tänä keväänä peruskoulunsa, ja aloittaa syksyllä lukion.

– Seuraava mahdollisuus lähteä pidemmäksi aikaa ulkomaille on Olivian lukion jälkeen, joten seuraavat kolme vuotta olemme ainakin täällä. Toki käymme paljon Nizzassa, sillä meillä on siellä ystäviä, Johanna selittää.

Lue myös:

    Uusimmat