Joensuussa 500 ihmistä karanteenissa – opiskelijakaupungin tautiryppään juuret juontavat nuorten liikuntaharrastuksiin

Joensuussa 500 karanteeniin koronan takia – kaupungissa kiihtymisvaihe, tauti lähti nuorten harrastustoiminnasta 3:21
Joensuun tartunnat ovat levinneet nuorten keskuudessa, ja tartuntaryppäiden juuria on jäljitetty harrastuspiireihin – katso kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen kommentit kaupungin tilanteesta.

Joensuussa on meneillään koronan kiihtymisvaihe ja yli 500 ihmistä on asetettu karanteeniin. Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen kertoo MTV Uutisille, että epidemian kiihtyminen on lähtöisin nuorison liikuntaharrastuksista. 

– Kuluvan viikon torstaina tai perjantaina tapahtui siirtyminen kiihtymisvaiheeseen. Tilanne eskaloitui vähitellen, Karjalainen kertoo MTV Uutisille. 

Yli 500 ihmistä on asetettu karanteeniin ja tartunnat ovat pääosin peräisin nuorista.

– Joensuussa on yli 20 000 opiskeijaa, noin joka kolmas joensuulainen on alle 25-vuotias. Tautiryppään juuret juontavat opiskelijoiden liikuntaryhmiin. Siellä on päässyt altistumisia tapahtumaan ja siitä ryppäästä on seurannut altistumisia eri oppilaitoksissa, niin yliopistoissa kuin ammattioppilaitoksissa ja myös yläkouluissa ja nyt tuli yksi lukiokin mukaan.

Koronatartunnat ja antistumiset ovat ulottuneet oppilaiden lisäksi myös laitosten henkilökuntaan, kaupunginjohtaja Karjalainen kertoo. 

Onko muita altistumislähteitä?

Kaupunginjohtajan mukaan suurin osa tapauksista juontaa juurensa juuri nuorten liikuntatapahtumiin. 

Onko myös muita altistumislähteitä?

– Saattaa olla joitakin yksittäisiä, sitä on ihan mahdotonta tietää, mutta tämä on se pääasiallinen lähde, josta se lähti leviämään. Nyt kaikki tällaiset pisteet, sekä julkiset että yksityisen sektorin, on laitettu kiinni.

Kaupunginjohtajan mukaan tilannetta seurataan ja toimenpiteitä jatketaan tarvittaessa.

– Joensuussa on otettu käyttöön myös vahva maskisuositus. Se kuuluu tähän kiihtymisvaiheeseen ja sillä halutaan estää leviämisvaiheeseen siirtyminen. Maskisuosituksen suhteen on vielä parantamista, koska täällä Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa on saatu olla aika hyvässä tilanteessa.

– Karanteenissa olevat ovat totta kai etäopetuksessa ja kaikilla tavoilla kansalaisia ja elinkeinonharjoittajia kehotetaan viimeisen päälle noudattamaan ohjeita. 

Leviämisvaiheeseen siirtyminen halutaan estää

Karjalainen linjaa, että leviämisvaiheeseen joutumista halutaan nyt ehkäistä kaikin keinoin, mutta täyssulusta ei vielä ole keskusteltu. 

– Ponnistelemme, että saisimme kiihtymisvaiheenkin katkaistua ja pääsisimme taas normaalimpaan tilanteeseen. Jos joudumme leviämisvaiheeseen, sitten joudutaan miettimään paljon vahvempia keinoja ja vielä vahvempaa etätyösuositusta ja etäopiskeluun siirtymistä. 

Kaupunginjohtaja korostaa MTV:lle, että nuorison vastuuttomasta käytöksestä ei Joensuun tapauksessa ole kyse. 

– Tämä on tyypillinen tilanne, tässä ei ole mistään baareissa käynnistä kysymys. Ominaista on se, että nuoret usein sairastavat oireettomina tai vähäoireisina, eivätkä tunnista oireita ja jo ennen oireitten muuttumista vakavammiksi tauti on jo leviämisvaiheessa. Sen takia tilanne on haasteellinen.

Lue myös:

    Uusimmat