Syöpätutkimus on edistynyt valtavasti muutamassa kymmenessä vuodessa. Yhden lääkärin uran aikana ehtii tapahtua paljon. Professori Inkeri Elomaalla on takanaan 35 vuoden ura lääkärinä, ja 25 vuoden ajan hän keskittyi syöpäpotilaisiin.
− 1950-luvulla syövistä oli parannettavissa vain noin 20 prosenttia. Nyt luku on 70, ja se paranee vielä, Inkeri Elomaa lupaa.
Mutta siihen hän ei usko, että kaikki syöpäpotilaat voitaisiin jonakin päivänä parantaa. Toisaalta niidenkin syöpien kanssa, joita ei onnistuta voittamaan kokonaan, pystyy elämään yhä pidempään.
− 20 vuotta on ihan tavallinen aika elää syövän kanssa. Esimerkiksi eturauhassyöpä tai rintasyöpä on sellainen, joka pysyy hoidoilla hyvin kurissa, vaikka sitä ei saisikaan kokonaan parannettua, ja potilas pystyy hyvin elämään normaalia elämää, Elomaa sanoo.
"En ole nähnyt ihmeparantumisia"
Elomaan mukaan nykyinen diagnostiikka on kehittynyt niin pitkälle, että lääkäri yleensä tietää alusta asti, jos syöpä ei ole parannettavissa. Tällaisten "häijyjen" syöpien kanssa harvoin koetaan iloisia yllätyksiä.
− Joskus kiltiltä näyttänyt syöpä saattaa yllättää. Vaikka se alunperin näyttäisikin parannettavalta, se voi muuntautua ärhäkämmäksi kesken hoidon, Elomaa kertoo.
− En ole nähnyt ihmeparantumisia, mutta parantumisia kyllä, hän täsmentää.
Toivottomienkaan tapausten kanssa ei kuitenkaan menetetä toivoa ennen kuin kaikki keinot on käytetty.
− Olen aina kehottanut potilaitani olemaan surematta ennenaikaisesti, ettei tarvitsisi surra kahta kertaa. Olen sanonut heille, että kokeillaan nyt tämä hoito, ja surraan vasta sitten, jos se ei tehoa.
Oppia patologian laitokselta
Elomaa kertoo, että vielä 1970-luvulla oli sellainen käytäntö, että nuorten lääkäreiden oli seurattava ruumiinavauksia säännöllisesti, sillä niissä oppii valtavasti. Hän kertoo esimerkin keltaiseksi muuttuneesta ja myöhemmin menehtyneestä haimasyöpäpotilaasta.
− Haimasyöpä, joka sijaitsee vatsalaukun ja paksusuolen välissä, on vaikea tuntea painelemalla. Kerroskuvat antavat tietenkin käsityksen, missä kasvain on. Mutta kun potilas yhtäkkiä muuttuu keltaiseksi, ja vatsaontelo täyttyy nesteestä, ei osatakaan sanoa mistä se johtuu.
− Myöhemmin ruumiinavauksessa selviää, että kasvain on tukkinut sappitiet ja maksan verisuonet, mikä selittää keltaisuuden ja vatsaontelon vesimassan. Seuraavan vastaavan tapauksen kohdalla lääkäri voi jo päätellä, mistä molemmat löydökset johtuvat, Elomaa selittää.
Menetelmät kehittyvät
Vaikka ruumiinavauksissa mukana oleminen muuttuikin epäsäännölliseksi ja lopulta vapaaehtoiseksi, Elomaa on ollut niissä mukana usein.
− Väitän, että olen oppinut niissä 25 vuoden aikana oivaltavammaksi kliinikoksi.
Hän toivoisi, että ruumiinavauksia käytettäisiin opetusmetodina edelleen, mutta toisaalta hän toteaa, että erilaiset kuvantamismenetelmät ovat tarkentuneet vuosien saatossa huimasti, joten oikeita ruumiinavauksia ei välttämättä enää tarvita.
− Sitä paitsi patologien on hyödyllisempää keskittyä elävistä ihmisistä otettujen koepalojen tutkimiseen, kun resurssit kuitenkin ovat rajalliset. Koepaloista voidaan määrittää riskitekijät, jotka auttavat lääkäriä räätälöimään yksilöllisiä hoitoja potilaille. Näin päästään arvioimaan taudin tulevaa kulkua heti sen alkamisesta eikä vasta kuoltua. Siinä jos missä näkyy lääketieteen kehitys!
Studio55/Elina Rantalainen