Jim Carreyn ex-tyttöystävä jätti tähdelle sydäntäsärkevän itsemurhaviestin: ”En ole tätä maailmaa varten”

Jim Carreyn entinen tyttöystävä jätti näyttelijälle osoitetun riipaisevan itsemurhaviestin.

Irlantilainen meikkitaiteilija Cathriona White, 30, menehtyi syyskuussa 2015 reseptilääkkeiden yliannostukseen. White oli vuodesta 2012 pitäen ollut on-off-suhteessa näyttelijä Jim Carreyn, 54, kanssa. Pari oli eronnut vain päiviä ennen naisen kuolemaa.

Ennen kuin White riisti oman henkensä, jätti hän kirjeen Carreylle. Kirje löytyi ruokapöydältä.

– Olen viettänyt kolme päivää epäuskossa, ettet ole täällä. Voin jatkaa sydän särkyneenä ja yrittää laittaa palaset takaisin paikoilleen. Voisin, mutta minulla ei ole halua siihen tällä kertaa, hän kirjoittaa poliisin löytämässä viestissä.

– Olen pahoillani, että koit etten ollut läsnä sinulle. Yritin antaa sinulle parhaimpani.

Kirjeessä White antaa Carreylle valtuudet järjestää hänen hautajaisensa. Hän kirjoittaa, ettei tiedä juurikaan hautajaisista, mutta koska Carrey on hänen perheensä, saa hän päättää miten tilaisuus järjestetään.

Samalla hän toivoi, että hänen omaisuutensa myytäisiin ja annettaisiin hänen perheellensä.

– Ole kiltti ja anna minulle anteeksi. En ole tätä maailmaa varten, hän kirjoittaa kirjeen päätteeksi.

Kirje on allekirjoitettu Dewdrop-nimellä, joka on mahdollisesti Carreyn hänelle antama lempinimi.

Kuolemansyyntutkimuksessa varmistui, että Whiten kuolema johtui itsemurhasta.

White löytyi kotoaan Los Angelesista reseptilääkepurkkien keskeltä. Hänen puhelimestaan löytyi tekstiviesti Carreylta, joka kysyi tiesikö White mihin näyttelijän kipulääkkeet olivat kadonneet.

Kun White menehtyi Carrey kertoi tunteikkaassa tiedotteessa olevansa syvästi surullinen suloisen Cathrionansa menehtymisen vuoksi.

– Hän oli kiltti ja herkkä irlantilainen kukka, liian haavoittuvainen tähän maaperään, ja jolle rakastaminen ja rakastettuna oleminen olivat loistavinta, koomikko kirjoitti.

Whiten ystävät kertoivat, että naisella oli masentuneita piirteitä ja että hän oli mahdollisesti yrittänyt itsemurhaa myös aikaisemmin. 

Lue myös:

    Uusimmat