Jessica Alba paljastaa erikoisen kokemuksensa 1990-luvun teinien suosikkisarjan kuvauksista: "Todella outoa, kun esimerkiksi teet yhteistä kohtausta heidän kanssaan"

Jessica Alballa ei ole parhaimmat kokemukset Beverly Hills 90210 -sarjan kuvauksista. 

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Jessica Alba, 39, tunnetaan muun muassa rooleistaan Fantastic Four - sekä Sin City -elokuvissa. Vuonna 1998 Alba nähtiin myös kahden jakson verran suositussa teinidraamassa Beverly Hills 90210. Alba muisteli hiljattain aikojaan sarjan kuvauksissa kertoen, että tuolloin hän sai ohjelman tuotannolta erikoisen ohjeistuksen siihen, kuinka kuvauspaikalla tuli käyttäytyä sarjan vakinäyttelijöiden kanssa. 

– En saanut katsoa ketään näyttelijöistä silmiin, mikä oli todella outoa, kun esimerkiksi teet yhteistä kohtausta heidän kanssaan. 

Alba kertoi Youtubessa ilmestyvän Hot Ones -sarjan viimeisimmässä jaksossa, että käsky oli ehdoton, tai hänet "olisi muuten heitetty pois kuvauspaikalta".  Näyttelijä esitti kahden jakson ajan raskaana olevaa teiniä nimeltään Leanne ohjelman kahdeksannella tuotantokaudella.

Alba nähtiin samoissa kohtauksissa esimerkiksi Jason Priestleyn ja Jennie Garthin kanssa. Ohjelmaa esitettiin kymmenen tuotantokauden ajan vuosina 1990-2000.

Lähde: ET! Online

Lue myös:

    Uusimmat