Jesse Puljujärven seura vaihtuu NHL:ssä? Myös toinen suomalaisnimi on tapetilla

Videolla juttua viime yön NHL-kierroksesta.

Jääkiekkoliiga NHL:n siirtoikkuna umpeutuu maaliskuun kolmas päivä. Rapakon takana tehtiin jo ensimmäinen merkittävä vaihtokauppa, missä yhtenä osallisena mukana oli myös suomalaishyökkääjä Aatu Räty. Hän ei ole välttämättä NHL:n ainut suomalaisnimi, joka vaihtaa osoitetta kesken kauden.

New York Islanders siirsi Rädyn ja kanadalaishyökkääjä Anthony Beauvillierin Vancouver Canucksiin kaupassa, jossa toiseen suuntaan matkasi tähtisentteri Bo Horvat.

Siirrossa oli yllättäviä piirteitä, sillä moni oletti, että Horvat olisi siirtynyt Boston Bruinsiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja yhtäkkiä Räty huomasi olevansa matkalla Atlantin rannalta itärannikon puolelle.

Rädyn nimi ei ollut missään vaiheessa esillä minkäänlaisissa siirtospekulaatioissa. Sen sijaan Jesse Puljujärven kohdalla tilanne on täysin toinen.

24-vuotias suomalaishyökkääjä on ajautunut pahasti sivuraiteelle Edmonton Oilersin riveissä. Puljujärvi on nakuttanut tällä kaudella 49 ottelussa tehot 4+6=10.

– Oilers haluaisi saada tilaa palkkakattonsa alle ja vaikuttaa siltä, että yhteinen tarina Puljujärven kanssa on tulossa päätökseen. Hänen hyökkäyspelinsä on kaikonnut aivan täysin ja se näkyy hänen itseluottamuksessaan. Hänen arvonsa on tippunut, mutta moni haistaa nyt sauman, missä hänet saattaisi saada halvalla, NHL-sisäpiiritoimittaja Chris Johnston kirjoittaa tuoreessa siirtorajalistauksessaan.

Johnston nostaa esille myös toisen suomalaisnimen, Olli Määtän.

28-vuotiaan Määtän nykyinen sopimus Detroit Red Wingsin kanssa päättyy tähän kauteen. Hän saattaa hyvinkin liikahtaa, sillä Red Wingsin kausi ei todennäköisesti jatku enää pudotuspelien puolella.

– Hän on kypsynyt vuosien varrella ja hänellä on varsin hyvä sopimus. Yksi kilpailevan seuran johtaja vertaili häntä ruotsalaispuolustajaan Alex Edleriin. ”Hän on jämäkkä kaveri, josta on vaikea mennä ohitse. Hän on klassisesti niitä kavereita, joita vihaa siihen asti kunnes hän on sinun riveissäsi”, Johnston siteerasi.

Määttä on nakuttanut tällä kaudella 44 ottelussa tehot 4+11=15.

Lue myös:

    Uusimmat