Jesse Joensuu lopettaa uransa – hyppää Ässissä uuteen työhön

Hellyyttävä hetki Porissa – Jesse Joensuu palkitsi pienen Ässät-fanin 0:44
Jesse Joensuu palkitsi pienen Ässät-fanin aiemmin maaliskuussa.

Ässät-kapteeni Jesse Joensuu, 36, lopettaa pelaajauransa. Ässät kertoi Joensuun päätöksestä perjantaina.

Joensuun viimeiseksi otteluksi jäi Sportia vastaan pelattu runkosarjanpäätösottelu.

– Eniten jään kaipaamaan elämää ja kavereita pukukopissa. Tunnelmat ovat nyt haikeat, mutta samalla olen ylpeä ja onnellinen siitä, että sain vielä pelata Ässissä ja lopettaa urani täällä, Joensuu toteaa seuran tiedotteessa.

Joensuu pelasi tällä kaudella 41 ottelua tehden yhdeksän tehopistettä. Isokokoinen hyökkääjä pelasi SM-liigassa kaikkiaan 329 ottelua Ässät-paidassa.

SM-liigan lisäksi Joensuu pelasi NHL:ssä 129 ottelua. Joensuu pelasi uransa aikana myös Sveitsissä, KHL:ssä ja Ruotsissa.

Leijonissa Joensuu nähtiin kaksissa MM-kisoissa. Hän oli mukana kevään 2011 maailmanmestarijoukkueessa, mutta ei pelannut turnauksessa otteluakaan. 

Joensuun ura jatkuu Ässissä uusissa tehtävissä, sillä hän siirtyy porilaisseuran urheilukoordinaattoriksi kaksivuotisella sopimuksella. Joensuu aloittaa uudessa työssään elokuussa.

– Tämä on juuri sitä mitä haluan. Pääsen opettelemaan seuratyötä Ässissä ja pääsen tehtävään, joka motivoi hemmetisti. Kehittämällä seuran omaa pelaajatuotantoa, saamme lisää porilaisia pelaajia ja se vie Ässiä eteenpäin ja paremmaksi, Joensuu sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat