Jeltsin huippukokouksessa Japanissa

Venäjän ja Japanin välejä hiertävä aluekiista oli esillä vain lyhyesti presidentti Boris Jeltsinin ja pääministeri Ryutaro Hashimoton huipputapaamisessa tänään. Jeltsin ja Hashimoto sopivat uusista vierailuista, mutta muita sopimuksia ei tiettävästi solmittu puolitoista tuntia kestäneen ensimmäisen neuvottelukierroksen aikana. Johtajat tapaavat uudelleen huomenna ennen Jeltsinin paluuta takaisin Venäjälle.

Jeltsinin ja Hashimoton välisen tapaamisen tarkoituksena on lievitellä eteläisiä Kuriilien saaria koskevaa kiistaa. Neuvostoliitto valtasi Japanin pohjoispuolella sijaitsevat saaret toisen maailmansodan lopulla, ja neljää saarta koskeva kiista on siitä lähtien estänyt maiden välisen rauhansopimuksen.

Presidentin edustaja Sergei Jastrzhembski kertoi Moskovassa, että Jeltsinin mukaan Venäjä ja Japani voisivat solmia laajemmankin sopimuksen kuin nyt neuvoteltavana olevan rauhansopimuksen. Jastrzhembskin mukaan Jeltsin esitti asian tänään Hashimotolle. Jeltsinin esittämä sopimus olisi rauhan, ystävyyden ja yhteistyön sopimus, Jastrzhembski sanoi uutistoimisto Itar-Tassin mukaan. Johtajat käsittelivät hänen mukaansa rauhansopimusta noin 15 minuutin ajan, ja neuvotteluja jatketaan sunnuntaina. Pyrkimyksenä on saada rauhansopimus aikaan vuoteen 2000 mennessä.

Jeltsin esitti myös, että maat ryhtyisivät yhteystyössä rakentamaan kiistanalaisille saarille mm. teitä ja satamia sekä kalanjalostustehtaan. Japani ei ole ollut innokas vastaavanlaiseen yhteistyöhön, koska se tarkkailijoiden mukaan pelkää, että tämä merkitsisi saarten nykyisen omistustilanteen hyväksymistä.

Tiukat turvatoimet

Tuhannet poliisit piirittivät tänään kokouspaikkana toiminutta hotellia Kawanan lomakohteessa, joka sijaitsee Tokion eteläpuolella. Poliisit pitivät loitolla äärioikeistolaisia mielenosoittajia, jotka vaativat Japanissa Pohjoiset territoriot -nimellä tunnettuja saaria takaisin Japanille. Kokouspaikan lähistöllä kierteli yli sata mielenosoittajien autoa. Kawanaan saapui hymyilevä, hyväkuntoiselta vaikuttanut Jeltsin, jota Hashimoto heti aluksi kehotti noudattamaan ns. solmiottomien huippukokousten perinnettä. Lahjoja ja kukkasia kantaneet johtajat pistäytyivät myös hotellissa meneillään olleissa häissä, jotka huipputapaaminen ehti kahdesti keskeyttää.

Japanin edustajien mukaan Jeltsin ja Hashimoto pitäytyivät tiukasti kahdenvälisissä kysymyksissä ja välttivät molempien maiden sisäpoliittisen tilanteen käsittelyä. Venäjällä on meneillään kova kädenvääntö uudesta pääministeristä, Hashimoto puolestaan kamppailee talousvaikeuksien kanssa. Venäjän ja Japanin väliset suhteet alkoivat lämmetä viime vuonna Venäjän Kaukoidässä pidetyssä huippukokouksessa, missä osapuolet sopivat kauppasuhteiden tiivistämisestä. Kummankaan johtajan ei kuitenkaan uskota pystyvän suuriin myönnytyksiin aluekiistassa nyt meneillään olevan Jeltsinin vierailun aikana.


Lue myös:

    Uusimmat