EIT: Jehovan todistajien uskonnonvapautta ei loukattu, kun nimilistojen keräys todettiin lainvastaiseksi

Husin työntekijä urkki satojen henkilöiden tietoja 2:16
Husin työntekijä urkki satojen henkilöiden tietoja

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi tänään ratkaisunsa Jehovan todistajien keräämistä nimilistoista. EIT:n mukaan Jehovan todistajien oikeuksia ei loukattu, kun heidän keräämänsä nimilistat todettiin lainvastaisiksi.

Jehovan todistajat ovat ovelta ovelle kulkiessaan keränneet ihmisten nimiä ja osoitteita sekä tietoja heidän perhesuhteistaan, huolenaiheistaan ja uskonnostaan. Saarnaamistyön yhteydessä koottuja listoja on tehty esimerkiksi älypuhelimeen ja paperille. 

Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi joulukuussa 2018 antamassaan päätöksessä, että listat olivat lainvastaisia, sillä niiden tekemiseen ei ollut kohteiden suostumusta.

EIT:n mukaan KHO:n päätös ei loukannut Jehovan todistajien uskonnonvapautta.

Tietosuojavaltuutettu puuttui asiaan

Tietosuojavaltuutettu puuttui nimilistojen keräämiseen jo vuonna 2012. Valtuutettu Reijo Aarnio katsoi, että tietoja oli kerätty ihmisiltä ilman lupaa.

Tietosuojavaltuutetun mukaan henkilötietojen kerääminen on ollut Jehovan todistajien uskonnollisen yhdyskunnan ohjaamaa toimintaa ja tiedot muodostavat henkilörekisterin.

Tietosuojalautakunta tuli seuraavana vuonna antamassaan päätöksessä valtuutetun kannalle. Helsingin hallinto-oikeus puolestaan linjasi, ettei yhdyskunta ole rekisterinpitäjä, koska jäsenten käsittelemistä tiedoista ei ole perustettu henkilörekisteriä.

KHO: Listat lainvastaisia

Asiaa on sittemmin käsitelty myös Euroopan unionin tuomioistuimessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO).

Kesällä 2018 EU-tuomioistuin antoi asiassa ennakkoratkaisun KHO:n pyynnöstä. Sen mukaan Jehovan todistajien kaltainen uskonnollinen yhdyskunta on rekisterinpitäjä, kun se käsittelee ovelta ovelle kerättyjä henkilötietoja.

Käytännössä päätös tarkoittaa, että Jehovan todistajien tulisi rekisterinpitäjänä noudattaa henkilötietojen suojaa koskevia säännöksiä.

KHO katsoi joulukuussa 2018 antamassaan päätöksessä, että listat olivat lainvastaisia, sillä niiden tekemiseen ei ollut kohteiden suostumusta.

KHO:n mukaan Jehovan todistajien yhdyskunta ei voi sallia, että uskonnon harjoittajat keräävät saarnaamistyön yhteydessä henkilötietoja pyytämättä siihen lupaa. Saarnaamistoiminta on oikeuden mukaan ainakin teoriassa mahdollista järjestää niin, että lupa pyydetään aina etukäteen.

– Henkilötietojen kerääminen ja muu käsittely ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä edellyttää, että sille on henkilötietolain mukaiset edellytykset. Yhdyskunta on rekisterinpitäjänä osaltaan vastuussa näiden edellytysten täyttymisestä, KHO totesi.

Jehovan todistajat: Muistiinpanot eivät loukkaa yksityisyyttä

Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta on sanonut, että listojen laatimisessa on kyse kunkin saarnaajan henkilökohtaisesta uskonnollisesta toiminnasta.

– Yhdyskunta eikä kukaan ihminen tai mikään uskonnollinen yhteisö ole niiden mahdollisten henkilötietoja sisältävien muistiinpanojen yhteisrekisterinpitäjä, joita Jehovan todistaja tekee henkilökohtaisessa ovelta ovelle -saarnaamistyössään. Kysymys on täysin henkilökohtaisesta uskontoon liittyvästä ratkaisusta, jota yhdyskunta ei voi valvoa, yhdyskunta totesi KHO:lle toimittamassaan vastauksessa.

Tietojen kerääminen ei yhdyskunnan mukaan muodosta yhteisrekisteriä.

– Yhteenvetona voidaan todeta, että lyhyt muistiinpano, jonka yksittäinen Jehovan todistaja tekee uskonnollisessa sananpalveluksessa, joko ei sisällä henkilötietoja tai, jos se sisältää, se ei kuulu yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan.

Yhdyskunnan mukaan kyse on muistiinpanoista, jotka eivät loukkaa ihmisten yksityisyyttä.

– Yksittäinen Jehovan todistaja voi myös merkitä muistiin omia näkökulmiaan sekä ajatuksiaan siitä, mistä raamatullisesta aiheesta voitaisiin keskustella seuraavalla käynnillä. Tällaisen muistiinpanon tekeminen ei loukkaa asukkaan oikeutta yksityisyyteen.

Juttua ja otsikkoa on muokattu lisätietojen perusteella 9.5. klo 12.16.

Lue myös:

    Uusimmat