Helsinkiläinen kuvataiteilija Joel Sievers on purkanut ensimmäistä kertaa tauluihinsa paineilla kyllästetyn lapsuutensa muistoja. Sieversin äiti kuuluu Jehovan todistajiin, edesmennyt isä oli alkoholisti.
40-vuotias Joel Sievers on kuvannut uusimpiin tauluihinsa muistojaan sekä Jehovan todistajien vaikutuksesta että isänsä alkoholinkyllästämästä elämästä länsisuomalaisessa pikkukaupungissa.
Taulut ovat olleet tänä syksynä esillä Lappeenrannassa. Etukäteen häntä mietitytti muun muassa se, miten Jehovan todistajiin yhä kuuluva äiti suhtautuu teoksiin ja niiden tuomaan julkisuuteen.
– Nämä ovat muistikuvia noloista ja häpeällisistä, henkilökohtaisista asioita. On ollut mielessä, että loukkaanko teoksilla jotakuta. Äitini kanssa emme ole läheisiä muutenkaan, mutta näyttelyni ei ole myöskään parantanut välejämme.
"Rankimpia asioita lapsuudessani oli henkinen väkivalta"
Sievers kertoo lapsuutensa ollut ankea ja ahdistunut Jehovan todistajien tiukassa kontrollissa, jossa muun muassa urheilu muissa kuin seurakunnan piireissä oli kielletty. Televisiosta sai katsoa vain ajankohtaisohjelmia. Ainoa suositeltu lukeminen oli Jehovan todistajien oma kirjallisuus.
– Rankimpia asioita lapsuudessani oli henkinen väkivalta. Eräs ammatti-ihminen sanoi minulle, että kokemuksistani voidaan käyttää termiä sielunmurha. Se kuvaa ihmisen tukahduttamista. Jehovan todistajien systeemi on hyvin totalitaarinen. Pahinta oli se, että lapselta vietiin henkinen liikkumatila ja kasvamisen mahdollisuus, Sievers sanoo.
"Työstin asioita itsestäni ulos, näkyväksi muille"
Sievers haluaa saada tauluillaan erityisesti huomiota Jehovan todistajien piirissä tapahtuville epäkohdille.
– Tämä on ollut minulle tärkeä prosessi – työstää asioita ulos itsestään ja samalla muille näkyviksi. Kokemukseni lahkosta on, että siellä on räikeitä järjenvastaisuuksia. Äärimmäisenä esimerkkinä sanoisin Raamatun kohdan pohjalta tehdyn päätöksen kieltää verensiirrot lapsilta.
Sieversin mielestä lasten elämästä päättäminen menee jo niin pitkälle, että yhteiskunnan pitäisi puuttua asiaan.
– Voi miettiä, täyttääkö tämä jo ääriliikkeen tunnusmerkit, kun kyse on alaikäisistä lapsista ja vanhemmat päättävät heidän puolestaan. Valtiolla ja lastensuojelulla pitäisi olla parempia keinoja puuttua sellaiseen toimintaan.
Joel Sieversin vanhemmat erosivat pojan ollessa yksivuotias. Hän jäi isosiskonsa kanssa asumaan äitinsä kanssa. Neljä vuotta eron jälkeen äiti liittyi Jehovan todistajiin. Sievers arvioi äitinsä olleen henkisesti heikoilla ja siksi altis voimakkaalle liikkeelle.
– Olin noin 4–5-vuotias, kun Jehovan todistajat tulivat oven taakse, ja äiti lähti lahkoon mukaan. Äitini oli heikoilla ja hauras siinä tilanteessa. Äitinikin on taiteilija. Hänellä oli kaksi pientä lasta ja elämä oli köyhää. Hän oli myös yhä rikki pieleen menneestä suhteesta.
Siitä alkaen Joel Sievers eli isosiskonsa kanssa elämää, jossa elettiin tiukasti Jehovan todistajien oppien mukaan ja käytiin kolme kertaa viikossa seurakunnan kokouksissa.
– Kerran viikossa seurakunnasta tuli kotiin joku vanhempi lapsi, ikään kuin isoveli, iskostamaan oppeja päähäni.
"Viihde oli saatanan tehokas ase"
Romaaneja ei olisi saanut lukea eikä televisiosta katsoa kuin uutisia ja ajankohtaisohjelmia.
– Romaanien lukeminen ei suoranaisesti ollut kiellettyä, mutta jatkuvasti muistutettiin muun kuin seurakunnan julkaisujen kavaluudesta ja siitä, miten saatana käyttää viihdettä yhtenä tehokkaimmista aseistaan.
– Sain lukea Vartiotornia ja Herätkää -lehteä. Jehovan todistajien tekstit kertoivat, mikä on totuus. Oli vain yksi totuus ja yksi Jumala.
Sievers olisi halunnut pikkupoikana katsoa muun muassa 1980-luvun suosikkisarjaa, Ihmemies McGyveria.
– Yleensä kaikki, mitä olisin halunnut lukea tai katsoa, oli seurakunnan mukaan saatanasta. Ihmemies oli demonistinen sarja, joten sitä ei saanut katsoa.
Myöskään joulua, uutta vuotta tai juhannusta ei saanut juhlia.
– Ainoa, mitä sai juhlia, oli Jeesuksen kuolema. Omia synttäreitäkään ei saanut viettää.
Salaa suosikkiohjelmiaan ei myöskään uskaltanut katsoa tai mennä vaikkapa kirjastoon lukemaan romaaneja. Sievers ei myöskään säästynyt fyysiseltä kurittamiselta.
– Raamatussa sanotaan: "Ken vitsaa säästää, se lastaan vihaa". Olen saanut piiskaa ihan riittävästi.
Jos kielletyistä asioista tai niiden suunnittelusta jäi kiinni, tulivat seurakunnan vanhimmat puhuttelemaan. Sieversiä uhkailtiin muun muassa saatanalla ja ikuiseen kadotukseen joutumisella.
Isä vastusti seurakunnan oppeja
Joelin alkoholisoituneen isän elämäntyyli puolestaan poikkesi tyystin siitä, mitä Jehovan todistajat opettivat.
– Isä vastusti Jehovan todistajien oppeja. Hän oli fiksu tyyppi – luki paljon fysiikkaa ja oli muutenkin tieteistä kiinnostunut. Hän opetti minulle toisenlaisen totuuden maailmasta.
Sieversin perhe asui Piikkiössä, pienessä länsisuomalaisessa kunnassa.
– Isä oli kaiken kaikkiaan ihmeellinen hahmo, jonka kaikki tunsivat Piikkiössä. Hänellä oli jonkinlainen cowboy -alter ego. Hän kulki hattu päässään, yllään flanellipaita ja liivi.
Yksi Sieversin teoksista on nimeltään Ryypyllä isän luona.
– Kuva liittyy isän juomiseen ja omaan nuoruuteni. Siihen, että olen ollut juomassa isän luona. Yritin itse olla mukana siinä ja mietin, että näinkö tätä elämää pitää elää.
Sievers ei itse päätynyt isänsä, eikä äitinsä jäljille. Hän erosi Jehovan todistajista ja on nykyään absolutisti. Hän kapinoi Jehovan todistajien autoritäärisyyttä vastaan jo pienenä.
– Ekaluokalla jo panin vastaan Jehovan todistajien sääntöjä vastaan. Minut leimattiin hankalaksi. Aloin odottaa, että koska voisin olla siinä iässä, että minulla olisi juridiset oikeudet päästä pois. Halusin eroon maailmasta, jossa lähestulkoon kaikki oli kielletty.
Tilaisuus tuli, kun Joel Sievers oli noin 16-vuotias, ja hänen muutamaa vuotta vanhempi isosiskonsa muutti omilleen.
– Niihin aikoihin aloin asustella siskon luona, ja erosin Jehovan todistajista. Pyysin kirjallista todistusta siitä, että olen eronnut. Seurakunnan vanhimmat kirjoittivat sellaisen, Sievers kertoo.
Näkee äitiä kerran vuodessa
Nuori mies lähti opiskelemaan taidetta ja hänestä tuli kuvataiteilija. Sievers sanoo taiteensa olleen tähän asti melko perinteistä. Nyt oli toisenlaisen ilmaisun aika. Taulut ovat yksi tapa käsitellä traumoja, jotka ovat kummitelleet unissa pitkälle aikuisikään asti.
– Noin kolmekymppiseksi näin painajaisia siitä, että maapallolle sataa meteoriitteja ja kaikki uppoavat laavaan. Näin tapahtuu pahoille ihmisille. Vain hyvät ihmiset pääsevät Paratiisiin. Näitä unia en ole kuitenkaan nähnyt enää pitkään aikaan.
Sievers sanoo näkevänsä äitiään kerran vuodessa.
– Haluamme vaimoni kanssa, että pojallamme on välit isovanhempiinsa molemmilta puolilta. Lähinnä siksi pidän yhteyttä vielä.
– Yksi surullisimmista asioista siinä, että perheemme on Jehovan todistajien vaikutuspiirissä, on, että se on rikkonut äidin ja lapsen välit – yhden vahvimmista suhteista, mitä voi kuvitella. Silti sen pystyi seurakunta rikkomaan.