Jatkuvat karanteenitapaukset pakottivat Veikkausliigan reagoimaan, aikatauluhaasteet kävivät lopulta ylivoimaisiksi – "Kamelin selkä katkesi"

Veikkausliiga ilmoitti torstaina, että sarjakausi päättyy runkosarjaan. Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa kertoi MTV Urheilulle päätöksen taustat.

Veikkausliiga julkaisi torstaina jopa odotetunkin uutisen, että kausi päättyy runkosarjaan. Sarjan alkuperäinen tavoite oli pelata yhteensä 27 ottelukierrosta loppusarjat mukaan lukien. Viime viikkoina Veikkausliigassa ilmenneet karanteenitapaukset ovat kuitenkin tuottaneet suuria aikataulullisia haasteita.

– 1. lokakuuta tuli ensimmäinen karanteenitapaus ja sen jälkeen meillä on ollut kolme tapausta. Eilen (keskiviikkona) tehtiin päätös, että yritetään pidentää aikakautta, että pystytään pelaamaan loppusarjat. Illalla tuli kuitenkin jälleen uusi karanteenitapaus, mikä vaikuttaa aikatauluihin ja se menee nyt teknisesti mahdottomaksi, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa avaa.

– Emme pysty pelaamaan kaikkia loppusarjan pelejä marraskuun loppuun mennessä, joten täytyi tehdä päätös siitä, että runkosarja on ainoa mahdollinen, joka kyetään saamaan loppuun asti. Totesimme, ettei se nyt vain ole enää mahdollista. Tästä täytyy mennä siihen malliin, että runkosarja on se, millä mennään eteenpäin ja yhteisesti tähdätään siihen, hän jatkaa.

Veikkausliiga on jo muutamaan otteeseen siirtänyt runkosarjan päätöskierrosta myöhempään ajankohtaan karanteenitapauksien vuoksi. RoPS ilmoitti aiemmin torstaina, että neljä edustusjoukkueen pelaajaa on tällä hetkellä karanteenissa. Ylivoimaisesti sarjan viimeisellä sijalla majailevan joukkue on kuitenkin valmis pelaamaan runkosarjan päätöskierroksen, jotta kausi saadaan vietyä loppuun.

– Tarvitsemme runkosarjan loppuun asti, muuten koko sarja jää kesken. Sen sijaan, että olisimme siirtäneet päätöskierrosta reilusti eteenpäin, RoPS myönsi, että he ovat tässä putoamassa ja voivat sitten tämän yksittäisen pelin pelata, vaikka kaikkia pelaajia ei olisi mukana, Marjamaa paljastaa.

– Sillä saataisiin sarja varmistettua, että pystymme mahdollisimman aikaisessa vaiheessa pääsemään eteenpäin, koska riski on koko ajan päällä. Nyt yritetään mahdollisimman nopeasti saada tämä runkosarja purkkiin.

Veikkausliiga teki jo kauden alusta alkaen selväksi, että jos loppusarjoja ei pystytä pelaamaan, riittää runkosarja määrittämään kauden sijoitukset. Kesällä kaikki sujui vielä suunnitelmien mukaisesti, mutta syksy toi tullessaan suuria haasteita.

– Todella hyvin meni syyskuun loppuun asti ja lokakuussa on todella merkittävästi tullut näitä karanteenitapauksia. Tässä vaiheessa vain kamelin selkä katkesi, että emme oikein kestä enää näitä karanteeneja, jotta pystyisimme viemään sarjan loppuun. Runkosarja on äärimmäisen tärkeä. Se on täysi mahdottomuus, että jätämme koko kauden kesken ja sijoituksia ei löydy.

Lue myös:

    Uusimmat