Poikkeuksellisen lämmin talvi ja runsaat sateet ovat saaneet aikaan sen, että jätevesien vuotovettä on jouduttu laskemaan vesistöihin ja sitä on kulkeutunut jopa talviuimapaikoille.
Runsaat rankkasateet ja korkea merivesi ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen paljon ylivuotoja. Ylivuototilanteissa jätevettä kulkeutuu ympäristöön esimerkiksi sekaviemäristä, jossa jäte-ja hulevedet virtaavat samassa putkessa.
Pääkaupunkiseudun ylivuodoista laimeaa jätevettä on päätynyt useita satojatuhansia kuutioita vesistöihin.
– Kyllä ne ovat olleet poikkeuksellisia HSY:ssä, mutta jäteveden osuus on siitä joitakin prosentteja, koska siellä on paljon sitä hulevettä. Se on tämmöistä laimeaa jätevettä, mikä ei tietysti sekään ole hyvä, sanoo Kia Aksela, HSY:n osastonjohtaja.
Vesilaitokset raportoivat kaikista ylivuodoista viranomaisille. Ainakin HSY myös raportoi ylivuodoista verkkosivuillaan, ja aikoo tehdä lisäksi reaaliaikaisen kartan vuotopaikoista.
Rantoja määrätty uimakieltoon
Likainen ja haiseva merivesi on yllättänyt ikävästi talviuimareita esimerkiksi Espoossa ja Helsingissä.
Terveystarkastajat ovat määränneet rantoja uimakieltoon, koska vedessä on ollut isoja määriä ulostebakteereita.
– Nyt kun on ollut rankkasateita, on tullut pumppaamojen ylivuotoja parissa paikassa meidän toiminta-alueella ja silloin bakteeripitoisuudet saattavat nousta tuhansiin, Savolainen kertoo johtava terveystarkastaja Tuula Savolainen Espoon seudun ympäristöterveydestä.
