Näyttelijä Jasper Pääkkönen kertoo Facebook-päivityksessään olleensa keväällä Thaimaassa kuvaamassa yhdysvaltalaisen ohjaajan Spike Leen uutta elokuvaa, kun matkalla kuvauspaikalta hotellille puhelin soi.
Langan toisessa päässä oli silloisessa Sipilän hallituksessa istuva maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, jolla oli luottamuksellista asiaa.
– Tarvitsemme kiireellistä apua, Tiilikainen sanoi puhelimessa Pääkköselle.
Tiilikainen oli päättänyt ottaa yhteyttä Pääkköseen, koska Hiitolanjoen vesivoimalaitosta oltiin ostamassa purkamista varten. Valtion rahoitus hankkeelle oli jo valmiina, mutta sen lisäksi tarvittiin nopeasti yksityisrahoitusta.
Hiitolanjoki, jota myös kutsutaan Kokkolanjoeksi, on 53 kilometriä pitkä joki Venäjällä ja Suomessa, joka laskee Laatokka-järveen. Suomen puolella virtaava 9 kilometrin joenpätkä on padottu kolmesta kohtaa.
Hiiltolanjoki on erittäin uhanalaisen järvilohen yksi tärkeimpiä lisääntymisjokia.
Pääkkösen mukaan kalojen ystävät eivät ole uskaltaneet tosissaan toivoa patojen purkamista, koska ajatus olisi ”liian hyvä ollakseen totta”.
Puoli miljoonaa euroa viikon loppuun mennessä
Tiilikainen oli sanonut Pääkköselle, että puoli miljoonaa euroa pitäisi löytyä viikon loppuun mennessä, jotta patojen purkuhanke toteutuisi.

