Välimeren suosituimpiin matkakohteisiin lukeutuvat Ibizan ja Formenteran saaret ovat joutuneet laajalti veden valtaan. Armeijan hätäyksikkö on liittynyt pelastustoimiin.
Molemmille saarille annettiin eilen korkeimman tason hälytys. Tiistai-iltana Ibizalla oli satanut 254 millimetriä edellisen vuorokauden aikana. Formenterassa vastaava lukema oli 109 millimetriä.
Viimeisimpänä pelastustoimiin on hälytetty mukaan myös Espanjan armeijan hätäyksikkö, kertoo uutistoimisto Reuters. Ibizan pelastuspalvelut vastasivat pelkästään tiistaiaamupäivän aikana yli 130 hätätilanteeseen.
Useimmat ilmoitukset koskivat tulvineita katuja, kaatuneita puita sekä tiesulkuja.
2:04Pekka Pouta kertoi eilen, minne pahin sadevyöhyke on etenemässä.
Hurrikaani Gabriellen jäänteiden aiheuttamat rankkasateet ovat runnelleet myös muun muassa Valencian sekä Katalonian alueita. Sielläkin pelastuspalvelun yksiköt ovat työskennelleet läpi yön pelastaakseen pulaan joutuneita autoilijoita ja asukkaita.
Seuraavaksi uhkaavin sadevyöhyke on etenemässä Espanjasta kohti itää ja etenkin Kreikassa on syytä varautua rajuilmoihin.
Katso yllä olevalta videolta, kuinka hurjaa jälkeä sateet ovat tehneet Baleaareilla.