Järkyttävä raportti Etelä-Sudanista: Siviilejä kidutettu ja pakotettu syömään ihmisen lihaa

Afrikan unionin raportin mukaan Etelä-Sudanista on löytynyt joukkohautoja ja todisteitä äärimmäisisä julmuuksista, kuten kannibalismiin pakottamisesta.

Maailman nuorimman valtion Etelä-Sudanin sisällissota on kestänyt lähes kaksi vuotta. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on tapettu ja lähes kaksi miljoona on joutunut jättämään kotinsa. Järjestöt ovat varoittaneet, että maa on nälkäkatastrofin partaalla.

Afrikan unionin pitkään odotettu raportti paljastaa sisällissodan kauheuksien laajuuden. Tänään julkaistun raportin mukaan sekä Etelä-Sudanin armeija että kapinalliset ovat syyllistyneet sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan ja ihmisoikeusloukkauksiin.

– Toimikunta keräsi todisteita äärimmäisestä julmuudesta: ruumiiden silpomisesta ja polttamisesta sekä kuolleiden veren imemisestä ja saman yhteisön jäsenten pakottamisesta juomaan toistensa verta ja syömään poltettua ihmisen lihaa, raportissa kerrotaan.

Afrikan unionin tutkijat löysivät todisteita joukkohaudoista maan pääkaupungista Jubasta sekä Borista ja Malakalasta, mutta raportissa myös todetaan että "Jubassa on todennäköisesti lisää hautoja, joissa ei olla vierailtu".

Raportti kuitenkin kiistää, että maassa olisi tapahtunut kansanmurha.

Valaisee konfliktin alkua?

Raportissa myös todetaan, että väkivalta ja julmuudet eivät kohdistu vain sotiviin osapuoliin, vaan yhtä lailla myös siviileihin.

– Suurin osa toimikunnan tapaamista ihmisistä sanoivat, etteivät he ole koskaan nähneet tämän laajuista ja tyyppistä väkivaltaa konfliktin aikana, raportissa todetaan.

Afrikan unionin raportti yhtyy Etelä-Sudanin hallinnon väitteeseen: Sisällissota sai raportin mukaan alkunsa, kun maan entinen varapresidentti Riek Machar yritti tehdä vallankaappauksen presidentti Salva Kiiriä vastaan joulukuussa 2013.

BBC:n haastatteleman Etelä-Sudanin presidentin tiedottajan mukaan raportissa kuvattujen julmuuksien tekijät tulee tuoda oikeuden eteen. Hän kielsi, että maan hallitus olisi osallistunut ihmisoikeusloukkauksiin.

– Ne ei ole hallituksen hyväksymiä, vaan yksilö on saattanut ottaa lain omiin käsiinsä, tiedottaja Ateny Wek Ateny sanoo.

Etelä-Sudanin presidentti allekirjoitti rauhansopimuksen kapinallisten kanssa elokuussa. Tästä huolimatta jännitteet ja taistelut kapinallisten ja maan armeijan välillä ovat jatkuneet.

Juttua korjattu 29.10 klo 15.07: Etelä-Sudanin sisällissodassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä, ei kymmeniä miljoonia.

Lue myös:

    Uusimmat