Tobias halvaantui jääkiekkokaukalossa – "Herätän vaimoni viidennen kerran keskellä yötä ja pyydän häntä kääntämään minut"

Ruotsalaisen jääkiekkoilijan Tobias Forsbergin ura päättyi joulukuussa 2018 hirvittävään onnettomuuteen, jonka seurauksena hän halvaantui. Forsberg, 33, puhuu reilut kolme vuotta myöhemmin avoimesti vaikeuksistaan mutta myös unelmistaan.

Forsberg pelasi tapaninpäivänä 2018 Leksandin riveissä Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason HockeyAllsvenskanin ottelua Almtunaa vastaan, kun hän ajautui pää edellä päin kaukalon laitaa. Onnettomuus aiheutti selkäydinvamman ja niskanikaman murtuman ja Forsberg halvaantui rinnasta alaspäin. 

Forsberg elää reilut kolme vuotta myöhemmin vaimonsa kanssa Tukholman liepeillä Gustavsbergissä, ja vaikka hänen tilassaan on tapahtunut kehitystä, hänen tuntoaistinsa on heikko. Hän pystyy liikuttamaan käsiään muttei sormiaan.

Reilut 200 ottelua Ruotsin pääsarjassakin urallaan pelannut ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Ruotsia aikoinaan edustanut Forsberg on elämänsä muututtua etsinyt itseään. Hän on miettinyt, miten ihmiset häneen suhtautuvat.

– Olin pitkään huolissaan siitä, miten ihmiset katsovat minua, kun kuljin pyörätuolilla tai haparoin yrittäessäni syödä voileipää kaupungilla, Forsberg kertoi Aftonbladetille.

Forsberg sanoo kuitenkin oppineensa käsittelemään tilannetta.

– Voin olla ylpeä siitä, kuka olen.

"Haluan antaa takaisin"

Vaikeinta Forsbergille on hänen mukaansa tunne siitä, että hän tarvitsee paljon apua eikä selviydy omatoimisesti. 

– Herätän vaimoni viidennen kerran keskellä yötä ja pyydän häntä kääntämään minut, hän sanoo esimerkiksi.

Forsberg on sanojensa mukaan pystynyt nukkumaan kunnolla vain alle viitenä yönä kolmen viime vuoden aikana. Yöllistä heräilyä aiheuttaa joustokankeus, joka saa lihakset liikkumaan tahattomasti, kun halvaantunut on pitkään samassa asennossa.

– En ehkä koe olevani stressaava ihminen, mutta on helppo vaipua synkkiin ajatuksiin. Olen tähän saakka pystynyt pysämään poissa niistä, vaikka se onkin vaikeaa.

Forsberg toimii nykyisin kolumnistina ja jääkiekkoasiantuntijana. Hän haluaa tulevaisuudessa aloittaa myös luennoimisen. Hän on ilahtunut nähtyään, että osa ihmisistä näkee hänessä voimaa.

– Olen saanut niin paljon ja tunnen, että haluan myös antaa takaisin. En ehkä kokenut näin aiemmin, ja tämä kuulostaa itsekkäältä, mutta ajattelen nykyisin enemmän muita ja ymmärrän erilaisten ihmisten tilanteita.

Forsberg toivoo tulevansa jonain päivänä toimeen itsekseen.

– Koen, että voin oppia joka päivä asioita, joiden en ajatellut olevan mahdollisia. Viime kuukausina olen alkanut kokata itse. Liikkuminen on seuraava askel.

Lue myös:

    Uusimmat