Järjestäjien kova arvio – bussein ja kimppakyydein keskustaan jopa 20 000–60 000 ihmistä

Järjestäjät odottavat huomiseen mielenilmaukseen Helsingin Rautatientorille kymmeniä tuhansia ihmisia.

SAK:n arvion mukaan paikalle saattaa tulla 20 000 ihmistä. Palvelualojen ammattiliitto (PAM) taas arvioi, että noin 60 000 palvelualojen työntekijää osallistuisi mielenilmaukseen.

Maakunnista osallistujia saapuu etupäässä linja-autoilla ja junilla, pääkaupunkiseudulta tullaan muun muuassa kimppakyydein, kertoo järjestöpäällikkö Eija Harjula SAK:sta.

– Jos 20 000 tulee, se on järjettömän kova juttu. Maakunnista tullaan 180-200 linja-autolla, ja Rovaniemeltä kello 18 lähtevään junaan on varattu kolme, neljä vaunua, Harjula kertoo.

Harjulan mukaan kuljetuksia järjestetään koko ajan, joten tarkkoja lukuja on vaikea kertoa.

– Kimppakyytejä järjestetään pääkaupunkiseudulla myös netin kautta, kolmen neljän ihmisen porukoita. Korostamme tulijoille malttia, koska liikenteessä on ruuhkaa, hän jatkaa. 

"Marssi torille"

– Olemme vain Rautatientorilla. Aluksi mietimme marssimista eduskunnan väistötilan edustalle, mutta totesimme ettei se onnistu, koska siellä ei ole tilaa. Mutta kun tilausbussit parkkeeraavat (Mäntymäen kentälle) Olympiastadionin edustalle, niin sieltä väki voi toteuttaa 'marssin torille', Harjula sanoo. 

Mielenilmaus alkaa kello 11, ja puheet alkavat parikymmentä minuuttia myöhemmin. Mikrofonit eteen nousevat kolmen keskusjärjestön, Akavan, SAK:n ja STTK:n, puheenjohtajat. Järjestäjät ovat lähettäneet kutsut myös kaikkiin eduskuntaryhmiin.

– Lisäksi paikalla on seitsemän puhujaa liittojen riveistä: palvelu- ja hoiva-alalta, varhaiskasvatuksesta, metallialalta, poliisit, vartijat, niitä joita leikkaussuunnitelmat koskevat erityisesti.

Sääennuste huomiselle on syksyinen.

– Säällehän me emme voi mitään, toivottavasti se ei vaikuta (osallistujamäärään), Harjula sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat