Metalliliiton Aalto: Laajempi kokonaisuus olisi järkevämpi

Metallityöväen liiton puheenjohtaja Riku Aalto pitää laajempaa neuvottelupakettia tervetulleena. Hän painottaa, että liitto on valmis uusiin neuvotteluihin, jos ne alkavat puhtaalta pöydältä.

– Kun hallituksella on näin paljon työelämään liittyviä asioita pöydällä, olisi järkevää kerralla käsitellä näitä asioita. Se olisi kannatettavaa.

– Yhteiskuntasopimuksessa ei ollut paikalliseen sopimiseen tai työttömyysturvaan liittyviä asioita pöydällä, Aalto sanoo.

Monet tavalliset ihmiset ovat julkisesti kertoneet olevansa valmiita esimerkiksi lomarahojen leikkaukseen, mikäli sillä peruttaisi nyt kaavaillut kiristykset. Metallityöväen liitto ei suhtaudu lomarahojen leikkaamiseen myönteisesti.

– Lomarahat ovat osa palkkaa ja sitä ansaintaan joka kuukausi. Meidän osalta on sellainen tilanne, että käsitellään tätä kokonaisuutena, eikä eritellä palkan osia, Aalto sanoo.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on antanut työmarkkinajärjestöille keskiviikkoon asti aikaa esittää vastaehdotuksia hallituksen lisäleikkaushankkeille. Aalto toteaa, että liitto on valmis neuvotteluihin, mikäli ne alkavat puhtaalta pöydältä.

– Niin kuin Lyly sanoi, meillä on valmius lähteä neuvottelemaan, jos neuvottelut lähtevät puhtaalta pöydältä.

–Täytyy muistaa että monet näistä asioista, kuten lomarahan leikkaus on työehtosopimusasia, josta jokainen ala voi neuvotella erikseen. 

Aalto oli vieraana MTV3:n kymmenen uutisissa.

Lue myös:

    Uusimmat