Kansanedustajat Sanna Marin ja Antti Häkkänen keskustelivat MTV:n nettilähetyksessä hallituksen kaavailemista leikkauksesta ja tämän päiväisestä mielenosoitusksesta.
Kansanedustaja Sanna Marin (sdp.) osallistui itsekin tänään järjestettyyn mielenosoitukseen, jossa vastustettiin hallituksen kaavailemia työelämäkiristyksiä. Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok.) sen sijaan seurasi mielenosoitusta uutisista.
– Uskon, että viesti meni jo aikaisemminkin perille, Häkkänen sanoo.
Kansanedustajien terveiset mielenosoittajille poikkeavat huomattavasti toisistaan. Marin korostaa, että Sipilän hallitus on esittänyt toimia, jossa palkansaajien pussista viedään rahaa työnantajien pussiin.
– Toinen asia on se, että tässä ollaan luomassa halpatyömarkkinoita Suomeen ja se on mielestäni väärän suuntaista politiikkaa, Marin sanoo.
Häkkänen puolestaan uskoo, että suurin osa suomalaisista ymmärtää, että suuria muutoksia on tehtävä.
– Otamme koko ajan 7 miljardia euroa velkaa julkiselle sektorille ja palkkakustannukset siellä on valitettavasti se keskeinan erä, Häkkänen toteaa.
Voiko palkoista leikata?
Keskustelu äityy kiivaaksi, kun kansanedustajat puhuvat palkkojen leikkaamisesta. Marin ei ymmärrä, minkä takia hallituksen täytyy alentaa pienipalkkaisten ihmisten palkkoja entisestään.