Jari Sillanpään tuloissa jättiromahdus

Jari Sillanpään tulot romahtivat viime vuonna.

Iskelmätähti Jari Sillanpään ansiotulot olivat viime vuonna 5 742, 96 euroa. Pääomatuloja hänelle kertyi 35 500 euroa. Mätkyjä mies sai maksettavaksi 261,21 euroa. 

Vuonna 2018 Sillanpää pääsi 120 491,94 euron ansiotuloihin ja pääomatuloja kertyi 44 649,80 euroa. Mätkyjä Sillanpäälle kertyi 14 410,55 euroa. 

Vuonna 2017 Sillanpää ansaitsi 235 248 euroa ansiotuloja sekä 48 379 euroa pääomatuloja. 

Laulaja kärähti ratista Helsingin keskustassa syyskuussa 2017. Tammikuussa 2018 Sillanpää tuomittiin rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kahdesta liikennerikkomuksesta. 

Sillanpää sai maksettavakseen 50 päiväsakkoa, joista kertyi yhteensä lähes 24 000 euron summa. 

Tänä vuonna Sillanpää on ollut jälleen käräjillä. Häntä syytettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin, mutta Sillanpää tuomittiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, josta Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Sillanpään 45 päiväsakkoon, josta Sillanpään tuloilla maksettavaksi tuli 15 480 euroa. 

Tänä vuonna ei kannata marssia verotoimistoon. Tarkasta verotiedot kotoa käsin näin!

Verohallinto ei suosittele ihmisiä tulemaan tulevana veropäivänä verotoimistoon – Verotiedot saa selville kotoa käsin! 1:34

Lue myös:

    Uusimmat