Jari-Matti Latvalasta Toyotan tallipäällikkö!

Jari-Matti Latvala on rallin MM-sarjan menestystallin Toyotan uusi tallipäällikkö. Japanilaistiimi tiedotti yllätysuutisesta perjantaina. 

Ilman MM-tallipaikkaa kaudelle 2020 jäänyt Latvala, 35, nousee pestissä Tommi Mäkisen tilalle. Toyota ilmoitti jo syyskuussa, että Mäkinen jättää tallipomon tehtävät ja siirtyy yhtiön moottoriurheilupuolen neuvonantajaksi. 

– Olen todella otettu tästä pestistä ja (tallin puheenjohtajan) Akio Toyodan minua kohtaan osoittamasta luottamuksesta. Jatkan innoissani työtä, joka hän aloitti Tommin kanssa, kun olen ollut kuljettajana osa tallia sen alusta saakka, Latvala iloitsee tiedotteessa. 

Mäkinen ehti luotsata Toyotan tallimestariksi vuonna 2018, minkä lisäksi Ott Tänak ja Sebastien Ogier ajoivat tiimin värit kuljettajien mestaruuteen vuosina 2019 ja 2020. 

Verottajan kanssa viime aikoina taistelleella Latvalalla ei ole ennestään kokemusta tallipäällikön hommista. Hän ajoi vielä hiljattain päättyneellä kaudella yhden MM-rallin ja kaikkiaan MM-osakilpailuja on vyöllä ennätykselliset 209. Latvala voitti urallaan 19 kisaa, mutta mestaruus jäi uupumaan. 

– Tallipomona minun pitää nähdä isompi kuva. Minun on motivoitava kaikki tekemään töitä yhdessä parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Se on uusi haaste, ja olen valmis siihen, Latvala lisää. 

Ensi kaudella Toyotan väreissä ajaa tältä vuodelta tuttu kolmikko Sebastien Ogier–Elfyn EvansKalle Rovanperä

Juttuun lisätty Latvalan kommentit klo 13.16. 

Lue myös:

    Uusimmat