Jari-Matti Latvalalta armoton puheenvuoro
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on nostanut kätensä pystyyn virheen merkiksi.
Latvala, 39, on toiminut Toyotan rallitallin pomona kaudesta 2021 lähtien. Ajanjakso on ollut huima, sillä japanilaistiimi on kahminut kolme tuplamestaruutta peräjälkeen.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala myönsi paineen nousevan Suomen MM-rallia kohti: "Saamme laittaa parasta peliin"
Päävastustaja Hyundain tiedettiin parantaneen tälle kaudella, mutta haaste on osoittautunut Toyotalle jopa yllättävän kovaksi. Kun 13 osakilpailun mittaista kautta on takana kuusi kisaa, Hyundain Thierry Neuville johtaa Toyotan ykköskuskia Elfyn Evansia 18 pisteellä. Valmistajien puolella korealaismerkin etumatka on 13 pistettä.
Yksi haaste Toyotalle on ollut kuljettajakattaus. Suurmestari Sébastien Ogier on ajanut jo useamman kauden vain osan kisoista, mutta nyt myös kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä on tehnyt samoin. Tämä on sysännyt Evansin ja Takamoto Katsutan painavaan vastuuseen.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Tämä on lisännyt painetta myös tallipomo Latvalan jakkaralla.
– Tilanne ei ole missään nimessä paras mahdollinen. Kyllä, voin sanoa, että minun pitää tehdä parempaa työtä. En johda kuljettajia parhaalla mahdollisella tavalla tällä hetkellä, Latvala tunnustaa Dirtfishille.
– Minun pitää nostaa käsi pystyyn ja miettiä, mitä voisin tehdä heidän kanssaan, jotta saamme kuskeilta parempia suorituksia. Auto on hyvä, mutta kuljettajien suoritukset eivät ole olleet parasta luokkaa, suomalaispomo summaa.
MM-sarja jatkuu Puolassa 27.–30. kesäkuuta. Toyotalla siellä ajavat Evans, Katsuta ja Ogier.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää