Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on johtamassa joukkojaan huimaan suoritukseen Toyotan WRC-tallin kotikisassa Japanissa.
Ennen sunnuntain kuutta viimeistä erikoiskoetta Toyotalla on rallissa kolmoisjohto. Elfyn Evans pitää kärkipaikkaa reilun minuutin erolla ennen Sebastien Ogieria. Kalle Rovanperä on puolestaan kolmantena vajaat puoli minuuttia Ogieria takana.
– Voitto oli ainoa tavoitteemme tähän kisaan, mutta emme edes osanneet haaveilla kolmoisvoitosta. Nyt olemme siinä asemassa. Meidän pitää vain selvittää sunnuntain erikoiskokeet ilman ongelmia, Latvala summasi.
– Kaikkea voi toki tapahtua. Meidän on pysyteltävä rauhallisina ja kärsivällisinä.
Toyotan kärkikolmikko keskittyi lauantaina varmistelemaan. Mitään syytä riskinotolle ei ollut.
– Kuskit tekivät täydellistä työtä tänään. He tajusivat itse tilanteen. Emme antaneet mitään ohjeita, mutta jokainen ymmärsi itse, että on mukavampaa lopettaa kausi hyvällä fiiliksellä, Latvala totesi.
– He eivät ole lähteneet ajamaan kilpaa toisiaan vastaan, koska se ei kuitenkaan kenellekään anna mitään suurta. Jos pystymme saamaan Toyotan kotikisassa kolmoisvoiton, niin olisihan se huippujuttu.
Jo perjantaiaamuna voittohaaveet menettänyt Takamoto Katsuta nakutti lauantaina ison nipun pohja-aikoja. Japanilainen on noussut rallissa kuudenneksi. Edellä oleva M-Sport Fordin Ott Tänak on 14,9 sekunnin päässä. Nelossija ja Hyundain Esapekka Lappi on puolestaan 40,9 sekunnin päässä Katsutasta.