Janottaako vanha suola? Neljän kohdan suunnitelma auttaa eksän kanssa yhteen palaamiseen

Parisuhdetta uudelleen lämmittäessä kannattaa muistaa antaa toiselle aikaa, ja samalla pohtia itsekseen, mikä eroon oikein alun perin ajoi.

Videolla seksuaaliterapeutti kertoo, mikä on suurin virhe parisuhteessa.

Eron jälkeen harva välttyy ex-kumppanin ajattelemiselta. Entä jos olisimme edelleen yhdessä?

Mikäli aika ei auta kaipuuseen, yhteen palaamiselle voi olla hyvä antaa uusi mahdollisuus. Prosessi voi kuitenkin repiä haavat jälleen apposen auki, jos siihen lähtee holtittomasti asiaa sen enempää suunnittelematta.

Popsugar-sivuston haastattelema parisuhdekonsultti Carolyn Cole muistuttaakin, että asiassa kannattaa edetä hissukseen neljän kohdan suunnitelmaa noudattaen.

1. Älä ripustaudu

Cole muistuttaa eksäänsä kaipaavaa olemaan ripustautumatta toiseen. Sen sijaan pitäisi keskittyä omaan onnellisuuteen ja hauskanpitoon.

Colen ajatus on, että jos eksä esimerkiksi erosta huolimatta näkee edelleen entisen kumppaninsa sometilin, elämää täynnä olevien kuvien jakaminen voi herättää kiinnostuksen uudelleen.

2. Päästä irti odotuksista

Eroon ajanut tilanne on harvoin sellainen, jonka jälkeen toisen kanssa haluaa erityisemmin keskustella. Eksää kaipaava voikin odottaa yhteydenottoonsa vastausta, joka ei miellytä.

Siihen ei pidä Colen mukaan reagoida turhautuen tai hermostuen, sillä se työntää kiinnostuksen kohdetta vieläkin kauemmas. Sen sijaan pää tulisi pitää kylmänä, vaikka unelmat rakkauden nopeasta leimahtamisesta uudelleen tukahtuisivat hetkellisesti.

3. Anna aikaa

Ripustautuvaa vaikutelmaa ehkäistäkseen eksän rakkautta janoavan on syytä antaa tunteiden kohteelle aikaa. Jos ja kun eksä siis vastaa viestiin, ei siihen pitäisi Colen mukaan vastata saman tien takaisin. Näin eksä saa tilaa ikävöinnille.

– Hän ei voi ikävöidä sinua, jos olet koko ajan tekstaamassa, soittelemassa tai viestittelemässä.

4. Mieti, miksi erositte

Suhdetta uudelleen lämmittäessä on syytä miettiä, miksi sitä alun perin tulikaan erottua. Mitä erosta oikein oppi? Kun tämän keskustelun käy itsensä kanssa, myös eksä näkee kaipaajansa uudessa valossa: virheistään oppivana ihmisenä.

Lähde: Popsugar

Lue myös:

    Uusimmat