Jännitys tiivistyy! Joulusta saattaa sittenkin tulla valkea: ”Näyttää paremmalta sen suhteen etelässäkin”

Lauhan kauden jälkeen kylmää ilmaa on ensi viikon alussa luvassa eteläänkin ja etelään voidaan saada myös lunta ensi viikolla. Samalla myös valkean joulun todennäköisyys kasvaa, kertoo meteorologi Aleksi Jokela.

Vielä viime viikolla näytti siltä, että joulusta tulisi loskainen ja että joulun tienoilla olisi tavanomaista lauhempaa. Joulukuun pitkässä sääennusteessa asetelma on kuitenkin muuttunut, sanoo meteorologi Aleksi Jokela.

– Näyttää siltä, että ennen joulua voi olla vähän tavanomaista ja kylmempää ja sateisempaa. Sateet ovat todennäköisimmin lunta etelässäkin, Jokela sanoo.

–  Nyt näyttää siis paremmalta valkoisen joulun suhteen myös etelässä.

Mitään varmaa joulusta ei vielä voida kuitenkaan sanoa, Jokela painottaa.

Etelään voi tulla lunta jo ensi viikolla

Vielä viikonloppuna kylmenemistä ei ole etelässä tietoakaan. Viikonloppu on sateinen ja pohjoisessa ja idässä sateet tulevat lumena, etelässä ja lännessä vetenä.

– Lauantaina päivällä lounaasta leviää runsaampia sateita. Idässä ja pohjoisessa ne tulevat lumena, ja sitä voi kertyä viidestä kymmeneen senttiä. Muualla ne ovat vetisiä.

Kylmeneminen alkaa alkuviikosta. Maanantai voi olla vielä lauhempi, mutta viileneminen alkaa jo alkuviikosta.

– Korkeapaine näyttää vahvistuvan Pohjois-Euroopan yllä. Se siirtyy Venäjän puolelle ja kuljettaa ensi viikon jälkeen kylmää ilmaa kaakosta Suomeen ja sateita saattaa olla vähän tavanomaista enemmän.

– Yleensä, jos etelään tulee paljon lunta, ne ovat juuri kaakkoistuulet, jotka runsastuttavat sateita, Jokela kertoo.

Kaakkoistuulet voivat tuoda lumen viimein eteläänkin.

– Lumisateita voi tulla vihdoin eteläänkin, Jokela vahvistaa.

Lue myös:

    Uusimmat