Valkea "joulun ihme" on vielä mahdollinen – uusi kuukausiennuste lupaa säähän kylmää käännettä juuri joulun alla

Jouluun on enää kuusi yötä, mutta yhä jännitetään sitä, onko maa pyhien tullessa tultua valkea vai musta. Tuoreen kuukausiennusteen perusteella toivo lumisesta joulusta elää yhä myös etelässä.

Forecan meteorologi Anna Latvala kertoo, että joulua kohti edetään lauhassa säässä, mutta joulun tienoilla säähän voi tulla käänne. 

Lapissa eilen talven kylmin päivä, sitten koittaa jyrkkä pudotus

Lapissa mitattiin eilen talven tähän asti kylmimpiä lämpötiloja, jopa 25–30 pakkasasteen lukemia.

– Nyt sää muuttuu taas selvästi lauhempaan suuntaan. Esimerkiksi Inarin seudulla lämpötila voi nousta muutamassa päivässä noin 30 astetta. Sateita tulee pitkin loppuviikkoa, viikonloppuna Lapissa asti paikoin vetenä, Anna Latvala toteaa Forecan blogissa

Jäämeren kylmä ilmamassa leviää Suomeen

Ensi viikolla Suomeen saapuu matalapaine, joka väistyessään kääntää tämän hetken ennusteen mukaan tuulen puhaltamaan hetkeksi pohjoisesta.

– Suomeen leviää Jäämereltä kylmää ilmamassaa. Lähellä, Suomen eteläpuolella, kulkee mahdollisesti joulun aikoihin toinen matalapaine, jonka reitin muutokset voivat vielä vaikuttaa myös Suomen säähän ja lumitilanteeseen, Latvala kertoo.

Musta vai valkea joulu?

Tuoreen Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ennusteen mukaan jouluviikko on Suomessa 3–5 astetta keskimääräistä lämpimämpi.

Jouluviikolla matalapaineen alue yltää Euroopan länsiosasta Suomeen.

– Viikon aluksi on hyvin lauhaa, suojasäätä on vielä maanantaina Inarin nurkalla asti. Sen jälkeen lämpötila alkaa laskea. Joulunpyhien aikana lämpötila painuu jo pakkaselle etelässäkin, Latvala ennustaa.

Jouluviikko on tavanomaista sateisempi

Jouluviikko on Suomessa vuodenaikaan nähden tavanomaista sateisempi. Sateita tulee sekä vetenä että lumena, mutta sateet muuttuvat näillä näkymin joulun tienoilla lumisempaan suuntaan.

– Joulun lumitilanne on edelleen epävarma varsinkin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Sään viiletessä sade alkaa muuttua lumeksi etelää myöten, mutta se, millä alueella näitä lumisateita tulee, on vielä epävarmaa. Tuskin koko maa saa lumipeitettä, Anna Latvala toteaa.

Meteorologi Mäntykannas uskoo valkeaan ihmeeseen

MTV Uutisten meteorologin Markus Mäntykannaksen mukaan valkea joulu on hyvinkin mahdollinen myös etelässä. 

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että joulun pyhät toisivat meille viimein talvisemman vaihteen, kun matalapaine parkkeeraa Suomen itäpuolelle ja länsipuolitse Suomeen pääsee purkautumaan kylmempää ilmaa, Mäntykannas kertoi aamuisessa ennusteessaan. 

– Huonoimman skenaarion mukaan merkittävä osa Etelä- ja Keski-Suomesta olisi lumettomia. Mutta aatoksi Baltiasta saapuva ”joulun ihme” voi tuoda Viroon lunta ja mahdollisesti joulupäiväksi myös Etelä- ja Itä-Suomeen.

Mäntykangas sanoo, ettei itse ole vielä menettänyt toivoaan valkeasta joulusta.

– Kaikki kortit ovat vielä auki.

Lue myös:

    Uusimmat